Yritysten energiaopas» EnergiaverotusSuomessa alettiin verottaa sähköä ja polttoaineita 1990-luvun alussa. Tätä ennen verotettiin ainoastaan liikennepolttoaineita. Vuonna 2008 energiaveroja arvioidaan kertyvän noin 3,3 miljardia euroa, joten niiden tuloja kerryttävä merkitys on suuri koko valtiontaloudelle. Fiskaalisen vaikutuksen lisäksi energiaveroja on perusteltu ympäristötekijöillä. Esimerkiksi uusiutuvat energialähteet ovat verottomia ja niillä tuotettu sähkö saa verotukea.
Vuosien mittaan tehdyt energiaverojen muutokset ovat kuitenkin olleet monesti enemmän fiskaalisiin tekijöihin perustuvia kuin ympäristölähtöisiä ja kytkentä hiilidioksidipäästöihin on tämän myötä heikentynyt.
Sähköllä on kulutusvero, joka peritään kaikilta sähkön käyttäjiltä. Sähkön vero on porrastettu veroluokkaan I ja veroluokkaan II. Veroluokan II veroa suoritetaan sähköstä, joka käytetään teollisuudessa. Muusta sähköstä on suoritettava korkeampaa veroa veroluokan I mukaisesti.
Lämmön tuotantoon käytetty kivihiili, maakaasu, mäntyöljy sekä kevyt ja raskas polttoöljy ovat valmisteverollisia polttoaineita. Tämän lisäksi kaikista nestemäisten polttoaineiden valmisteverolaissa määritellyistä nestemäisistä polttoaineista sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverolaissa määritellyistä energiatuotteista sekä hiilivedyistä, lukuun ottamatta biokaasua, kannetaan lämmön tuotannossa valmisteveroa sen perusteella mitä polttoainetta niillä korvataan. Sähkön tuotannon polttoaineita sen sijaan ei veroteta.
Moottoripolttoaineina käytettäessä kaikkia tuotteita, myös biopolttoaineita (lukuun ottamatta biokaasua) verotetaan vastaavan moottoripolttoaineen verotason mukaan. Poikkeuksena on moottorikäytössä käytetty maakaasu, joka verotetaan sen verotason mukaan, mikä maakaasulle on määrätty sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverolaissa.
Energiaverotuksen yhteydessä tuontipolttoaineista ja sähköstä kerätään huoltovarmuusmaksua, jolla rahoitetaan huoltovarmuuden turvaamisesta valtiolle aiheutuvia menoja.
Viimeksi päivitetty: 15.01.2009