Elinkeinoelämän keskusliitto EK
på svenskaPусскийauf Deutschen françaiseesti keelesen español
Yritysten kansainvälistyminen

Yritysten kansainvälistyminen

Uutisia

Valtion t&k-rahoitukseen merkittävää kasvua

(03.03.) Vaikea taloustilanne ei ole vähentänyt valtion tutkimus- ja kehittämistoimintaan kohdentamaa rahoitusta, vaan vuoden 2010 talousarviossa tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus on kaikkiaan 2055...

Nyt voi hakea EU-rahaa yrityksen kehittämiseen

(26.02.) Yritysten kehittämis- ja investointihankkeisiin sekä henkilöstön koulutushankkeisiin voi saada tukea EU-n rakennerahastoista. Niillä voidaan tukea yritysten kasvua ja työllistämistä sekä parantaa...

Lähiruoka tukkukaupan uusi kilpailuvaltti

(08.02.) Suomalaiset tukkukaupat valmistautuvat ulkomaisten kilpailijoiden markkinoille tuloon panostamalla valikoimiinsa. Heinon Tukku aikoo kehittää keihäänkärjen lähiruuasta, kertoo eilen ilmestynyt...

Tiedotteita

Työryhmä valmistelemaan johdon palkkioita koskevaa itsesääntelyä

(24.06.) Arvopaperimarkkinayhdistys on perustanut työryhmän valmistelemaan listayhtiöiden johdon palkkioita koskevaa itsesääntelyä. Työryhmän perustamisen taustalla on johdon palkkiota koskevan sääntelyn...

EK:n puheenjohtaja Sakari Tamminen: Kilpailukyky vaatii työn kustannusten alentamista

(31.03.) Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtaja Sakari Tamminen pitää välttämättömänä, että Suomessa pystytään talouskriisin ja sen aiheuttaman epävarmuuden keskelläkin rohkeaan uudistumiseen sekä...

EK hallituksen kehysneuvotteluista: Hätiköidyt veropäätökset syövät elvytyksen voimaa

(24.03.) Elinkeinoelämä on pettynyt hallituksen päätöksestä korottaa yritysten energia- ja ympäristöveroja yhteensä yli 500 miljoonalla eurolla vastapainona työnantajan Kela-maksun poistamiselle.

Lausuntoja

Luonnos hallituksen esitykseksi Eduskunnalle laeiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain sekä maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetun lain muuttamisesta (EK/369/2010)

(05.03.) Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Elinkeinoelämän keskusliitto EK:lta (jäljempänä EK) lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi Eduskunnalle laeiksi laajakaistarakentamisen tuesta...

Korontasausjärjestelmän ehtojen muuttaminen (EK/447/2007)

(02.05.) 10/530/2007

Lakiin julkisesti tuettujen vientiluottojen korontasauksesta (1137/1996) perustuvasta korontasausjärjestelmästä valtiolle aiheutuneet menot ovat kasvaneet viime aikoina merkittävästi ja...

Alkavien yritysten ja uusien innovaatioiden julkista rahoitusta koskeva valtiontilintarkastajien kertomusluonnos (EK/565/2006)

(16.08.) Yleistä Alkavien yritysten siemen- ja käynnistysvaiheen oman pääoman ehtoinen rahoitus on nykyisin varsin suurelta osin julkisten rahoittajien varassa. Aloittavien yritysten toiminnallisiin riskeihin...

Julkaisuja

Yritysten rahoituskysely vuosi 2009 (pdf)

(30.10.)  

Yritysten rahoituskysely 2008 (pdf)

(01.12.)  

Yritysten rahoituskysely 2007 (pdf)

(19.11.) Rahoituskyselyn vaihtuvissa kysymysosiossa tiedusteltiin korkojen nousun vaikutuksista yritysten rahoituksen hankintaan ja yritysten valmistautumisesta yhtenäiseen euromaksualueeseen (Single Euro...

Lisää julkaisuja

Tahti kiihtyy Kiinassa

Suomalaisyritykset ovat viime vuosina lisänneet rivakasti läsnäoloaan Kiinassa. Maassa toimii noin 300 suomalaisyritystä, ja suomalaisilla on Kiinassa noin seitsemän miljardin euron investoinnit. Itärannikolla alkaa jo olla tungosta, seuraavaksi kannattaisi investoida sisämaahan.
Katso Prima 1/2010, sivu 64–65

Saapastellen maailmalle

Nokian jalkineet tunnetaan Suomessa hyvin, mutta vientimarkkinoille kumisaappaat starttasivat lähtöruudusta. Bernerin suurimpia haasteita oli omaan tuotevalikoimaan ja toimintatapaan sopivan jälleenmyyntiverkoston rakentaminen. Pohjoismaihin, Baltiaan, Kanadaan ja Venäjälle suuntautuva vienti on pitkäjänteisen markkinoinnin ja brändäämisen jälkeen lähdössä vihdoin kasvuun.
Katso Prima 6/2009, sivu 60–63

Shanghain maailmannäyttelyyn odotetaan 80 miljoonaa kävijää
Lue lisää...