Elinkeinoelämän keskusliitto EK
på svenskaPусскийauf Deutschen françaiseesti keelesen español

Ulkomaankauppa

Ulkomaankaupalla on aina ollut iso merkitys Suomelle. Tämä on korostunut viime vuosina sekä talouden ylä- että alamäissä. Kokonaisvienti nelinkertaistui 1990-luvun alun laman lukemista vuoteen 2008 mennessä. Vuonna 2009 tavaroiden ja palvelujen vienti supistui peräti neljäsosalla. Vuonna 2009 tavaroiden ja palveluiden viennin arvo oli 61,9 mrd euroa, ja viennin osuus bkt:sta oli 36,2 %. Tuonnin osuus oli 33,4 %.

EU-maista viennin osuus on hyvin korkea mm. Luxemburgissa, Irlannissa, Unkarissa, Belgiassa ja Maltalla. Saksassakin osuus oli vuonna 2009 noin 40 %. USA:ssa ja Japanissa sekä viennin että tuonnin osuus on vähäinen, mikä kuvastaa suurten maiden teknologista itseriittoisuutta.

Viennin ja teollisuustuotannon huima kasvu hävitti Suomen talouden taipumuksen vaihtotaseen alijäämäisyyteen ja toi 1990-luvulla tilalle rakenteellisen ylijäämän. Palvelujen ulkomaankaupan tilastoinnin tarkentuminen kasvatti 2000-luvulla uudelleen ulkomaankaupan ylijäämää. Vuonna 2009 tapahtunut vientikysynnän romahduskaan ei tuottanut alijäämäistä vaihtotasetta.
 

Viimeksi päivitetty:10.05.2010

Vienti ja tuonti

Vaihtotase

Tavara- ja palveluviennin osuus bkt:sta