Elinkeinoelämän keskusliitto EK
på svenskaPусскийauf Deutschen françaiseesti keelesen español

Kulutus

Kulutusmenot voidaan jakaa sekä yksityiseen että julkiseen kulutukseen. Yksityiset kulutusmenot ovat hieman yli puolet bkt:n arvosta, ja julkinen kulutus on vähän yli viidennes bkt:sta.

Yksityisen kulutuksen määrä on kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana keskimäärin 3 % vuosivauhtia. Lamavuodet 1990-luvun alussa supistivat huomattavasti yksityistä kulutusta työttömyyden lisääntyessä ja kotitalouksien karsiessa mm. vaatteiden ja kestotavaroiden hankintaan sekä vapaa-aikaan liittyviä menoja. Usean vuoden nousun jälkeen yksityisen kulutuksen kasvu on 2000-luvun lopulla hidastumassa talouden epävarmuuden kasvun myötä.

Palvelut ja elektroniikka ovat kasvussa

Kotitaloudet ovat kohdistaneet kulutustaan viime vuosina esimerkiksi kodin elektroniikkaan ja matkailuun, joiden osuus on ollut viime vuosina nousussa. Verovähennysten tukemana on myös kotitalouspalvelujen kysyntä kasvanut. Asenteet palvelujen ostamista kohtaan ovat vähitellen muuttumassa myönteisemmiksi.

Kotitalouksien kulutuskysyntä voidaan jakaa käyttötarkoituksen mukaan elintarvikkeisiin, vaatetukseen, asumiseen, sisustukseen, terveydenhoitoon, kuljetukseen ja tietoliikenteeseen, virkistykseen, hotelli- ja ravintolapalveluihin sekä sekalaisiin menoihin.

Asuminen on suurin kuluerä

Elintarvikkeiden suhteellinen osuus kotitalouksien koko kulutuksesta on pienentynyt huomattavasti. Kuluttajien ostovoiman kasvaessa kulutusta suunnataan yhä enemmän erilaisiin palveluihin ja asumiseen. Tällä hetkellä asumismenojen osuus kotitalouksien kulutusvaroista on neljännes, kun esimerkiksi elintarvikkeisiin ja juomiin käytetään kulutuksesta alle viidennes. Asumismenojen ohella toinen viime vuosina kasvanut kulutuserä ovat terveyteen liittyvät menot, joihin menee jo yli 4 % kulutusmenoista.

Viimeksi päivitetty:16.06.2009

Julkinen ja yksityinen kulutus

Yksityiset kulutusmenot