Elinkeinoelämän keskusliitto EK
på svenskaPусскийauf Deutschen françaiseesti keelesen español
TalousnäkymätTietoa Suomen taloudesta

Tietoa Suomen taloudesta

Suomen talous on hyvä esimerkki globalisaation, lisääntyvän avoimuuden ja toimivan markkinatalouden saavutuksista.

Tuotantorakenteet ovat jatkuvasti muuttuneet ja talous on tullut entistä kansainvälisemmäksi. Samalla elintaso on noussut huimasti. Nyt Suomi on yksi maailman rikkaimpia ja kilpailukykyisimpiä maita.

1990-luvun alun laman jälkeen elektroniikkateollisuus teki läpimurron Suomessa. Samanaikaisesti talouden painopiste alkoi siirtyä palveluihin. Nyt käsillä oleva kansainvälinen taantuma muuttaa jälleen talouden rakenteita.

Kovan työn lisäksi menestys perustuu kustannusten hallintaan, osaamiseen ja jatkuvaan kehittymiseen. Suomen talouden kehitystä havainnollistetaan seuraavassa kuvin ja taulukoin sekä lyhyin tekstiosuuksin