
Kuva suurempana (pdf)
Ekonomisti
Juha Vartia
Myönteisintä barometrissa oli suhdannetilanteen selkeä paraneminen: Tuotanto, vienti, tilaukset ja tilauskanta lisääntyivät kuten aiemmissa kyselyissä luvattiin. Myös näkymät ennakoivat laimenemisestaan huolimatta kohtalaista kasvua loppuvuodelle.
Kuluttajien luottamusindikaattori vahvistui kesäkuukausien aikana tuntuvasti. Keväällä kotitalouksien usko koko maan kehitykseen heikkeni jyrkästi yli 10 pykälää alaspäin, mutta elokuussa luottamus palasi lähes entiselle tasolleen. Kokonaisindikaattori on laskua edeltävää korkeammalla ja lähellä vuosien 2000 ja 2007 huippulukemia.
Asuntojen hinnat ovat kohonneet edelleen niin, että monet asiantuntijat pitävät kehitystä jo kestämättömänä. Asuntojen hinnat eivät ole muihin maihin verrattuna kohonneet kokonaisuudessaan Suomessa erityisen nopeasti, mutta nyt laman jälkeen hinnat ovat meillä nousseet nopeammin kuin muualla.
Jos korot nousevat voimakkaasti, osa kotitalouksista joutuu vaikeuksiin. Asuntolainakanta kasvoi kesäkuussa vajaat 4 % edellisvuodesta. Yrityslainat vähenivät selvästi viime vuonna, mutta nekin ovat jo vuoden alusta lähtien olleet nousussa.
Inflaatio hidastui viime vuoden loppupuolelle saakka, mutta sen jälkeen hintojen nousu on nopeutunut. Suomessa ovat kohonneet lähinnä asumiseen liittyvät kustannukset sekä liikenne, jonka hintoja kohottaa globaali energian kallistuminen. Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin mukaan Suomen inflaatio oli kesäkuussa 1,3 %. Euroalueen hinnat nousivat 1,4 % ja koko EU-alueen noin 2 %.
Globaalin suhdannenousun hintelyys pitää korkotasoa kurissa. Varsinkin USA:ssa syntyy herkästi spekulaatioita W-muotoisesta suhdannesyklistä heti jos suhdannekehityksessä nähdään vähäinenkin kupru.
Euroopan tilanne ei ole yhtä herkkä, vaikka Kreikan kriisi olisi voinut ja voi paisua mm. Portugalin ja Espanjan kautta EU:n laajuiseksi epidemiaksi. Kesän rauhallisina pysyneet rahamarkkinat näyttävät hyväksyneen tehdyt politiikkaratkaisut. Vakuudellisten ja vakuudettomien lainojen korkoerot ovat kuitenkin kasvaneet, kuvastaen markkinoiden epävarmuutta.
Katso myös
- tilastoja suhdanteista
Viimeksi päivitetty:25.08.2010