10.03.2010
Vuosi 2009 oli taloudessa odotetun huono. Bkt väheni 7,8 % edellisvuodesta. Elpyminen alkoi vuoden lopulla, mutta erityistä yllätystä ei kansantalouden tilinpidon tilastoista ilmennyt.
– Tuotantoennusteet osuivat jopa tavanomaista paremmin kohdalleen. Ulkomaankauppa elpyy odotettua hitaammin, mutta kulutus on pitänyt kutinsa ehkä odotettua paremmin, summaa ekonomisti Juha Vartia EK:sta.
Kotitaloudet kohtuullisen hyvissä voimissa
Yksityinen kulutus väheni toisella neljänneksellä 3,5 % edellisvuodesta, mutta lähti sen jälkeen jo elpymään. Viimeisellä neljänneksellä kotitaloudet elelivät jo vanhaan malliin kohottaen kulutuslukemat 0,7 % edellisvuotta paremmiksi.
– Kuluttajien taloudellinen tilanne on pysynyt keskimäärin kohtalaisena. Niinpä tulevaisuuden odotuksetkin ovat säilyneet kotitalouksissa melko myönteisinä, vaikka taloutta koskevat uutiset ovat olleet usein ikäviä.
Julkinen kulutus ei juuri notkahtanut laman aikana, joten kokonaiskulutuksen lukemat jäivät yksityistä kulutusta lievemmiksi. Alimmillaan kulutus oli toisella vuosineljänneksellä. Se laski 2,4 % edellisvuotta heikommaksi. Sen jälkeen ahdinko alkoi lieventyä.
Ennusteet kuluvalle vuodelle vaatimattomia
Kuluvan vuoden alusta on vain vähän taloustietoja. Kotitalouksien tulokehitys heikkenee rajoittaen kulutusmahdollisuuksia. Vientimarkkinoilta ei myöskään odoteta kovin voimakasta imua.
– Talous jatkaisi siten elpymisen tiellä, mutta hitaasti körötellen. Loppujen lopuksi hirmuinen suhdannemeteoriitti tekisi näin kautta aikojen syvimmän, mutta reunoistaan kuitenkin aika kapean kuopan.