SAK:n Lauri Ihalainen:
Rajariitojen ennakointi yhteiseen pöytään
Ihalaisen mukaan ”yhteisessä pöydässä” voitaisiin keskustella jo etukäteen esimerkiksi yhtiöittämisten, fuusioiden tai toimialamuutosten vaikutuksista työmarkkinakenttään. SAK on jo tilannut Palkansaajien tutkimuslaitokselta selvityksen toimialamuutoksista ja niiden järjestöllisistä vaikutuksista.
Ihalainen korostaa, että kysymyksessä olisi keskusjärjestökohtainen tai kaikkien keskusjärjestöjen yhteisesti muodostama epävirallinen elin, jolla ei olisi mitään päätäntävaltaa ohi ammatti- tai työnantajaliittojen. Korkeintaan se voisi antaa hyviä neuvoja toimialamuutosten järjestö- ja sopimusrajoihin mahdollisesti aiheuttamissa ongelmissa.
”Yritysten ja myös julkisen sektorin rakenteiden muuttuminen heijastuu väistämättä myös työmarkkinajärjestöihin, ja siksi olisi hyvä, jos näköpiirissä olevien ongelmien ratkaisuista voitaisiin keskustella jo etukäteen, ennen kuin ollaan riitatilanteessa ja valtakunnansovittelijan toimistossa”, Ihalainen sanoo.
Työmarkkinakenttä on ollut käymistilassa jo 1990-luvun alusta lähtien, ja lähivuosina fuusiovauhti näyttää vain kiihtyvän. EK ilmoitti lokakuun alussa yhdistävänsä nykyiset 43 jäsenliittoaan 12–15 liitoksi viimeistään 3–5 vuoden kuluessa.
SAK:n liitoista yli 20 on yhdistänyt voimansa viimeisen 10–12 vuoden aikana, viimeksi 230 000 kuntien ja valtion työntekijää järjestäytyi vuoden alussa toimintansa aloittavaan Julkisten ja hyvinvointipalveluiden jättiliittoon JHL:ään. Tämän jälkeen SAK:n viidestä neuvottelukunnasta jo kolme, eli yksityiset palvelut sekä kunta ja valtio ovat jo muodostaneet suurliitot. Omillaan ovat vielä teollisuuden ja kuljetusten liitot.
Ihalaisen mukaan EK:n ”eheytyksen toinen aalto” oli odotettu asia, mutta sen suuruus ja nopeus tekevät siitä ”kovan suunnitelman”, mikä asettaa selvän haasteen myös ammattiliitoille. Palkansaajapuolen keskusjärjestötasolla Ihalainen ei odota mitään muutoksia ihan lähivuosina.
”Jos työmarkkinapolitiikka olisi markkinataloutta, kilpailuvirastovirastolla voisi olla syytä tutkia sitä, onko EK työnantajapuolella saavuttamassa määräävän markkina-aseman”, Ihalainen nauraa ja lisää, että se oli kehuiksi tarkoitettu.
Hänen mukaansa EK näyttää edunvalvonnassaan tähtäävään nykyisestä raaka-aineiden ja lopputuotteiden valmistukseen perustuvasta toimialarakenteesta klusteripohjaiseen, koko arvoketjun kattavaan liittorakenteeseen.
”EK:n rakennemuutos vaikuttaa epäilemättä sopimusrakenteeseen ja sitä kautta myös ammattiliittojen rajoihin. Jonkinasteista vastaavuuttahan EK nyt odottaa myös työntekijäpuolen järjestäytymiseltä. Varmasti tulee myös rajanveto-ongelmia, ja siksi niistä olisi hyvä keskustella yhteisen pöydän ympärillä jo etukäteen, ettei keitto pääse palamaan pohjaan omia aikojaan”, Ihalainen sanoo.
Ihalainen korostaa, että myös työntekijäpuolella on muutosvalmiutta ja mainitsee JHL:n lisäksi muun muassa neljästä palvelualan liitosta syntyneen PAMin ja teollisuuden liittofuusioista Kemianliiton ja Tekstiili- ja vaatetustyöntekijöiden liiton yhdistymisen.
”Suurempia edunvalvontakokonaisuuksia kohti tässä on koko ajan menty, teollisuuden puolella kesken ovat oikeastaan vain teollisuuden tai ainakin sen suurimpien toimialojen sekä logistiikkapuolen eli kuljetusliittojen nykyistä tiiviimpi yhteistyö.”
Ihalainen kuitenkin epäilee, että ihan samaan määrään eli 12–15 liittoon SAK:ssa ei päästä, eikä se ole tarkoituksenmukaistakaan. ”Ratkaisun ei aina tarvitse olla liittojen yhdistyminen, vaan esimerkiksi neuvottelu-unionien tyyppinen tiivis sopimus- ja edunvalvontayhteistyö.”
Sopimusviidakkoa on hänenkin mukaansa kuitenkin syytä raivata pyrkimällä nykyistä laaja-alaisempiin, kaikkia henkilöstöryhmiä yhdistäviin runkosopimuksiin.
”Olen EK:n kanssa samaa mieltä siitä, että noin 200 työehtosopimuksessa on kokoamisen varaa. Ja siitäkin, etteivät nykyiset järjestörakenteet kaikilta osin enää vastaa työelämässä tapahtuneita muutoksia. Semminkin kun vanhakantainen jako työntekijöihin ja toimihenkilöihin on hämärtymässä.”
Tavan mukaan SAK:ssa on tehty perusteellinen raportti myös viimeisestä tupo-kierroksesta. Ihalaisen mukaan laajaa pohdintaa on aiheuttanut se, oliko paperiteollisuuden työsulku työantajaleirin strateginen linjaus vai pelkästään paperiteollisuuden ja paperityöntekijöiden välisistä kiistoista johtunut selkkaus.
”Hämmennystä on aiheuttanut se, että aikaisemmin paperiteollisuudenkin strategiaa on voinut kuvata puolustukselliseksi, kun se nyt oli hyökkäävää, ja onko se merkki jostakin laajemmasta asennemuutoksesta. Tällaistahan ei aikaisemmin ollut tapahtunut.”
Itse Ihalainen sanoo kallistuvansa sille kannalle, että kysymyksessä oli ”tilanteesta johtuva veto” eikä kokonaan uudesta tavasta tulla työmarkkinapöytään.
”Tältä istumalta en usko, että työsulku oli EK:ssa suunniteltu toimenpide, vaan metsäteollisuuden oma operaatio. Metsä-teollisuudessahan on vain kolme isoa konsernia, joten työsulkukin näyttää olevan mahdollinen. Vastaavaa toimenpidettä monilla muilla toimialoilla on tuskin mahdollista edes toteuttaa ilman työantajapuolen repeämistä, mikä sekin puhuu sen puolesta, että kysymys oli pelkästä neuvottelutaktiikasta eikä uudesta neuvottelustrategiasta.”
Tuottavuustalkoisiin kuten sopimusjärjestelmän kehittämiseenkin Ihalainen sanoo olevansa aina valmis. Kunhan neuvottelut käydään tasavertaisesti ja sopimusjärjestelmän peruspilareita kunnioittaen. Hänen mukaansa neuvottelut voidaan lopettaa saman tien, jos työnantajien tarkoituksena on vain ”tessin alasajaminen”.
”Tuottavuuden kehittäminen on ennen muuta johtamisen ja osaamisen sekä työorganisaatioiden ja työhyvinvoinnin parantamista, ei palkkojen alentamisia ja irtisanomisia. Kannustava palkkaus on yksi tuottavuutta parantava elementti, ja meidän mielestämme se on ihan ok, kunhan se perustuu yhdessä sovittuihin voitto- ja tulospalkkausjärjestelmiin. Siitä, että tulospalkkaus kohottaa tuottavuutta, on tutkittuakin tietoa.”
Ihalaisen mukaan työantajan vaatimukset paikallisen sopimisen lisäämisestä vaikuttavat rusinan poimimiselta pullasta: halutaan A, mutta ei B:tä eikä C:tä…
”Paikallista sopimista voidaan lisätä, mutta vain nykyisen työsopimusjärjestelmän puitteissa, eli myös paikallisten sopimusten on perustuttava asianomaisten liittojen välisiin sopimuksiin palkoista ja työehdoista. Siitähän vasta soossi syntyisi, jos palkoista ja työehdoista ryhdyttäisiin neuvottelemaan pelkästään yrityskohtaisesti. Sehän tarkoittaisi sitä, että myös työrauha olisi ostettava yrityskohtaisesti. Arvelisinkin, että useimmat yritykset haluavat edelleen ostaa työrauhansa 75 myyntipisteestä (ammattiliittojen nykyinen määrä) kuin erikseen kymmenistä tuhansista pisteistä. Lisäksi paikallisen sopimisen pitäisi sisältää muitakin asioita kuin vain varsinaisia tes-asioita, kuten työjärjestelyistä, osaamisen kehittämisestä, työssä jaksamisesta ja tulospalkkauksesta sopimista”, Ihalainen huomauttaa.
"EK:n rakennemuutos vaikuttaa sopimusrakenteeseen ja sitä kautta myös ammattiliittojen rajoihin", SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen sanoo.