Pääkirjoitus

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n PK-ohjelma vuoteen 2010 on merkkipaalu. Se kirjaa pitkän ja antoisan keskustelun elinkeinoelämässä näyttäen suunnan ”Kohti yrittäjäyhteiskuntaa”. Kirjaimet ”PK” sisältävät myös aidosti kaupan ja teollisuuden.

PK-sektori on EK:n kivijalka, jossa yrittäjyys ja omistajuus näkyvät. PK-sektorin yritykset muodostavat myös EK:n todellisen yhteiskuntapoliittisen voiman, sillä esimerkiksi vuoden 1995 jälkeen syntyneistä työpaikoista lähes80 prosenttia on PK-sektorilla.

Lukuja tärkeämpää ovat ihmiset. EK:n piirissä toimivilla yrittäjäomistajilla on muun muassa äänivaltaa tulopoliittisissa pöydissä ja sopimusyhteiskunnan päätöksenteon valmistelussa. EK:n yrittäjävoima edustaa vastuullista työnantaja- ja omistajanäkemystä yrityksissä, joissa kasvu käytetään ensisijaisesti yrityksen kehittämiseen yhdessä osaavan henkilöstön kanssa.

Myös perheen ja yrityksen liittyminen yrittäjän elämään on kirjattu ohjelmaan. Sukupolvenvaihdokset ja yrittäjyyden arvostuksen siirtäminen yhteiskunnassa eteenpäin näkyvät ohjelmassa selkeinä kannanottoina. PK-maailma elää perheyritysmaailman ilmapiirissä. Perhe on kaikkialla yhteiskunnassa kaiken kehityksen kivijalka. Se on sitä yrittäjälle ja työntekijälle. Perheeseen sisältyy lupaus jatkuvuudesta.

Suomi on siirtynyt koko maapallon kattavaan kilpailuun osaamisesta ja työn arvostamisesta. Joka päivä näemme muutoksia, jotka vaikuttavat yritystoiminnan kilpailuedellytyksiin. Meidän on oltava etujoukossa kehittämässä ympäristöä ja sen sääntöjä, jotta muut eivät niitä meille sanele. Tämä on yhteistyön paikka.