Kuva: Juliana Harkki

KOLUMNI
Totuuden hetki ilmastopolitiikassa?

G8-maat kokoontuivat parhaaseen kesäaikaan keskustelemaan ilmastopolitiikan tulevaisuudesta. Mukaan oli kutsuttu myös Kiina ja Intia. Ison-Britannian pääministeri Tony Blair jatkoi sinnikkäitä yrityksiään taivuttaa Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush ja muut maat EU:n ilmastopolitiikan taakse.

Tuloksena oli julistus, jossa korostettiin, miten tärkeää ilmastonmuutoksen torjunta on. EU:n ajattelutavan mukainen uusien määrällisten tavoitteiden politiikka ei kuitenkaan saanut sen enempää vastakaikua kuin aiemminkaan.

Vain muutama viikko G8-maiden näyttävän kokouksen jälkeen Yhdysvallat ilmoitti yhdessä Japanin, Kiinan, Intian, Etelä-Korean ja Australian kanssa, että ne tiivistävät yhteistyötään teknologian kehittämisessä ja käyttöönotossa. Yhtenä tavoitteena on ilmastonmuutoksen torjunta.

EU:lle Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten ilmoitus tuli yllätyksenä. Ei ihme, sillä olivathan Yhdysvallat, Japani, Kiina ja Intia osallistuneet myös G8-keskusteluihin. Yksi jos toinenkin EU-maa kiirehti antamaan vähätteleviä lausuntoja, joissa korostettiin, ettei kuutosten tekemä aloite sisällä konkreettisia toimenpiteitä.

Kansainvälisessä taloudessa elävälle elinkeinoelämälle kuutosten viesti on selvä: maailmantalouden kannalta merkittävä joukko maita tiivistää yhteistyötään teknologiassa ja jättää EU:n yksin määrällisiä tavoitteita peräänkuuluttavan politiikkansa kanssa.

Paljon ei tarvitse lukea rivien välistä ymmärtääkseen, että kuutosten aloitteessa on ilmastonmuutoksen torjunnan ohella kysymys myös kovasta kilpailusta teknologia- ja tuotemarkkinoilla, energian saannin turvaamisesta ja kansainvälisestä turvallisuudesta.

Elinkeinoelämä on vaatinut pitkään sellaista kansainvälistä ilmastopolitiikkaa, johon kaikki merkittävimmät maat ovat valmiita sitoutumaan. Tämä kriteeri ei täyty sillä, että maailman eri maat tekevät jotakin, mutta toisistaan täysin erilaisilla poluilla.

Kaikkein pahin olisi tilanne, jossa maailman talousalueiden ilmastopolitiikka erkanisi täysin toisistaan. Näin käy, jos Yhdysvallat ja sen liittolaiset konkretisoivat teknologiaan panostavan etenemistapansa ja samanaikaisesti EU omaksuu yksipuolisesti määrällisten päästörajoitusten tien.

EU:n päättäjien on aika kohdata totuus. Vaikka kuinka toivoisimme kansainvälisen ilmastopolitiikan keskittyvän ensisijaisesti ilmastonmuutoksen torjuntaan, siihen yhdistyy väistämättä raaka kilpailu markkinoilla pärjäämisestä. Kysymys on ihmisten hyvinvoinnin turvaamisesta myös lyhyellä aikavälillä. Pitämällä sinnikkäästi kiinni omasta määrällisten tavoitteiden ilmastomallistaan EU pelaa itsensä lopulta ulos myös teknologiamarkkinoilta. Näin unioni toimii vastoin kilpailukyky- ja hyvinvointitavoitteitaan.