Teksti: Ekonomisti
Harri Hietala, EK

Eurooppalaiseen yhteisöverotukseen?

Kannustava ja selkeä verojärjestelmä on tärkeä osa yritysten toimintaympäristöä. EU:ssa selvitetään parhaillaan yritysverotuksen yhtenäistämistä, sillä unionissa on tällä hetkellä käytössä 25 erilaista yhteisöverojärjestelmää. Yhtenäinen veropohja parantaisi verotuksen läpinäkyvyyttä ja säästäisi yritysten kustannuksia.

Yritysverotuksen yhtenäistäminen on tullut entistäkin ajankohtaisemmaksi EU:ssa. Yhtenäistämisen puolesta ovat puhuneet muun muassa Saksa ja Ranska, joiden mielestä EU:n uudet jäsenmaat harjoittavat ”verojen polkumyyntiä”. Arvostelua on aiheuttanut erityisesti se, että samalla kun eräät jäsenmaat houkuttelevat yrityksiä keveällä verotuksella, ne nostavat tukia EU:sta.

Koordinointitarve on akuutti myös siksi, että EY-tuomioistuin joutuu entistä useammin ratkaisemaan yritysverotukseen liittyviä kiistakysymyksiä. Kuvaava esimerkki on Suomen yhtiöverotuksen hyvitysjärjestelmä, josta tuomioistuin antoi päätöksensä vuosi sitten.

Moni unioninkin jäsenmaa on keventänyt yritysverotusta viime vuosina, mikä kielii kansainvälisestä verokilpailusta. Itä-Euroopan maiden tulo EU:n jäseniksi on entisestään koventanut kilpailua.

Suomi on kannattanut EU:ssa veropohjan yhtenäistämisen selvittämistä. Yhtenäinen veropohja säästäisi kustannuksia ja parantaisi verotuksen läpinäkyvyyttä, sillä yritysten ei tarvitsisi aina selvittää maiden erilaisia verojärjestelmiä. Lisäksi se parantaisi sisämarkkinoiden toimintaa ja edistäisi siten Lissabonin-strategian tavoitteita.

EU:n komissio julkaisi vuonna 2001 tiedonannon, jossa esiteltiin vaihtoehtoja eurooppalaiseksi yritysverojärjestelmäksi. Vaihtoehdot eroavat toisistaan siinä, kuinka voimakkaasti verotusta koordinoitaisiin EU:n tasolla.

Yksi vaihtoehto olisi kotivaltioverotus, jossa nykyiset järjestelmät säilyisivät mutta emoyhtiön kotimaa ratkaisisi koko konsernin veropohjan määräytymisen. Toinen vaihtoehto olisi uuden yhtenäisen veropohjan luominen eurooppalaisille monikansallisille yrityksille. Kolmannessa mallissa, eurooppalaisessa yhteisöverotuksessa, veropohjan lisäksi harmonisoitaisiin myös verokannat.

Kuten usein verotusta koskevissa kysymyksissä, asiat ovat edenneet varsin hitaasti. Yhteisöverotuksen osalta on jo jääty jälkeen Eurooppa-yhtiömuodosta ja uudesta IFRS-tilinpäätösstandardista, jotka on otettu käyttöön. Komissio ja jäsenmaat käyvät parhaillaan työryhmätason keskustelua yhtenäisestä veropohjasta. Tästä huolimatta hanke on nähtävä vielä pitkän aikavälin tavoitteena.

Verotuksen koordinointia EU:n tasolla perustellaan sisämarkkinoiden toiminnan edistämisellä, mikä johtaisi edelleen taloudelliseen kasvuun ja työllisyyden paranemiseen. Jos koordinointia lisättäisiin, moninkertaisen verotuksen uhka pienenisi ja verotuksen neutraalisuus kasvaisi. Maiden välinen verokilpailu ja yritysten voitonsiirtopaineet voisivat pienentyä. Lisäksi verotus yksinkertaistuisi. Sekä verottaja että verotettavat säästäisivät kustannuksia.

Mitä yhtenäinen veropohja sitten merkitsisi? EU:n alueella on tällä hetkellä käytössä 25 erilaista yhteisöverojärjestelmää, joilla verotetaan konsernien eri maissa sijaitsevia osia erikseen. Yhtenäisen veropohjan myötä sovittaisiin monikansallisten yritysten yhdestä yhteisestä veropohjasta. Jos järjestelmä toimisi hyvin, se olisi varteenotettava vaihtoehto myös kansallisten yritysten veropohjaksi. Uuden veropohjan määrittelyn lähtökohtana voisi olla esimerkiksi uusi IFRS-tilinpäätösstandardi.

Järjestelmässä täytyisi sopia omistuksellisista, taloudellisista ja toiminnallisista kriteereistä, joiden perusteella yhtenäistä veropohjaa voisi soveltaa. Usean jäsenvaltion alueella toimivan konsernin kriteerit toteuttavien osien yhteinen veropohja määrättäisiin ensin yhtenäisen veropohjan mukaisesti. Siten esimerkiksi eri maissa sijaitsevien osien välinen tappioiden tasaus automatisoituisi. Yhtenäinen veropohja jaettaisiin edelleen kaavamaisesti sijaintimaiden kesken.

Tässä niin sanotussa kaavamaisessa jaossa sovitut tekijät määräävät, minkä osan konsernin verotettavasta tuloksesta kukin sijaintimaa saa. Tätä osuutta maat voisivat verottaa parhaaksi katsomallaan verokannalla – ellei kantojakin harmonisoitaisi.

Useissa liittovaltioissa tällainen kaavamainen jako on jo käytössä. Nykyisissä järjestelmissä veropohjan jako perustuu konsernin osien myyntiin, omaisuuteen ja palkkasummaan sijaintimaissa suhteutettuna koko konsernin vastaaviin tekijöihin. Eri valtiot painottavat näitä tekijöitä eri tavalla.

EU:ssa on ollut esillä myös jaon pohjaaminen arvonlisään, joka on unionissa jo varsin harmonisoitu. Tällä olisi todennäköisesti verokertymän säilymisen ja verosuunnittelutyön vähenemisen kannalta se etu, että veron välttäminen vaikeutuisi. Nykyisissä jakojärjestelmissä verosuunnittelutyö jatkuu, koska yritykset pystyvät vaikuttamaan veroasteeseensa suuntaamalla toimintojaan edullisiin sijaintimaihin.

Jakotekijöistä, niiden määrittelystä ja mittaamisesta sekä tekijöiden painoista olisi sovittava sitovasti, sillä muutoin järjestelmä alkaa elää, kuten kokemukset nykyisistä järjestelmistäkin osoittavat. Myös useista muista seikoista olisi päästävä sopimukseen.

Huolellisella suunnittelulla voitaneen löytää ratkaisu, joka turvaa valtioiden verokertymän ja samalla yritysten kannustavan ja järkevän toimintaympäristön. Yksi mahdollisuus voisi olla yhtenäinen veropohja, joka jaetaan arvonlisän perusteella, mutta samanaikaisesti verokannoista päätettäisiin edelleen kansallisesti.