Johtaja Arto Ojala, EK

EK:n johtaja Arto Ojala:
Tavoitteena
hyvinvoiva
Suomi

 

EK edustaa nyt kattavasti
suomalaista elinkeinoelämää.
Siksi on perusteltua sanoa,
että järjestö toimii
suomalaisen hyvinvoinnin
puolustajana,
sanoo EK:n
viestinnästä vastaava
johtaja Arto Ojala.


Uusi Elinkeinoelämän keskusliitto on paljon laajempi organisaatio kuin sen edeltäjät Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto TT ja Palvelutyönantajat PT yhteensä. Järjestön kattavuus suomalaisesta yritysmaailmasta on lähes sata prosenttia nyt, kun myös autokauppa on liittymässä järjestöön. Vain maatalous ja maataloutta lähellä oleva elinkeinotoiminta ovat enää omassa liitossaan.

EK:n tehtäväkenttä on huomattava. Se ulottuu merkittävien kansainvälisten organisaatioiden kanssa työskentelyyn, toimintaan EU:n eri instituutioiden kanssa monilla tasoilla ja kattaa koko kotimaisen yhteiskunnan, politiikan ja ay-liikkeen laidasta laitaan. EK tekee tiivistä yhteistyötä myös tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen kanssa.

”EK:n kaiken toiminnan päätavoite on yrittäjyyden edistäminen ja kilpailukykyisen hyvinvointiyhteiskunnan puolustaminen”, Ojala painottaa.

Suomalaisen kilpailukyvyn saaminen maailman huipulle edellyttää avointa taloutta, menestyviä yrityksiä ja ihmisten vahvaa osaamista. ”EK:n tavoite on ylivertaisen kilpailukyvyn saavuttaminen”, sanoo Ojala.

”EK:n on jatkettava määrätietoista vaikuttamista ja puhumista niin, että Suomen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin yhteys ymmärretään koko yhteiskunnassa.”

Ojala luettelee avoimen talouden kulmakiviä: kasvua edistävä talouspolitiikka, uudistuva hyvinvointiyhteiskunta ja hyvä hallinto. ”Talouteen saadaan kasvua kilpailukykyisellä verotuksella, vakaalla julkisella taloudella ja toimivalla infrastruktuurilla.”

Suomalaisen yhteiskunnan pitäisi Ojalan mielestä pystyä tuottamaan palvelut tehokkaasti ja laadukkaasti. Sosiaaliturvan olisi kannustettava työhön. Lisäksi hyvinvointiyhteiskunnalle tarvitaan kestävät rahoitusrakenteet. ”Hyvällä hallinnolla EK tarkoittaa parempaa ja kevyempää sääntelyä, tasavertaisia toimintaedellytyksiä ja kilpailun kaikkinaista edistämistä.”

EK:n merkittäviä tehtäviä ovat yrittäjyyden edistäminen, toimivat työmarkkinat, dynaaminen innovaatioympäristö ja huippulaatuinen koulutus. Kaikkien näiden kokonaisuuksien kanssa työskentelee EK:ssa suuri joukko alan huippuasiantuntijoita. ”Viestintäsektorin tehtävä on tukea EK:n kaikkien tavoitteiden toteutumista ja luoda myönteistä suhtautumista yritys ja elinkeinotoimintaan. Jäsenten palvelu on olennainen osa viestinnän työtä.”

PK-yrityksillä on erityinen rooli EK:ssa, sillä pienten ja keskisuurten yritysten merkitys korostuu koko ajan yhteiskunnassa. ”Siksi koko organisaation on tarkasteltava asioita aina myös PK-näkökulmasta. Näin tapahtuu myös viestinnässä”, Ojala sanoo.

EK toimii koko maassa. Aluetoimistoja laajoine yritysedustajista koostuvine toimikuntineen on neljällä paikkakunnalla Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa.

Brysselissä EK:lla on oma toimisto, jonka kautta koordinoidaan Eurooppatason toimintaa, vaikuttamista ja yhteistyötä neuvoston, parlamentin ja muiden asiantuntijoiden kanssa, myös viestinnän osalta.

Ensi vuosi on erityisen suurilla asioilla katettu, sillä Suomi toimii EU:n puheenjohtajana vuoden toisella puoliskolla ja agendalla on merkittäviä kysymyksiä, joihin suomalaisella elinkeinoelämällä on sanansa ja mielipiteensä sanottavanaan. Siksi jo nyt EK:ssa on aloitettu valmistautuminen kauteen.

Puheenjohtajakausi on myös oiva tilaisuus luoda kansainväliselle vieraille ja medialle myönteistä kuvaa suomalaisesta elinkeinoelämästä ja Suomen vahvuuksista investointialueena.

Kun maailma globalisoituu, on myös toimittava laajasti. Brysselissä tärkeä yhteistyökumppani on Euroopan työnantajien yhteistyöorganisaatio UNICE, jolla on sekä sopimuskumppanin että lobbarin rooli. EK on UNICEn jäsen.

Ojala haluaa kuitenkin alleviivata kotimaisten vaikutuskanavien merkitystä. ”Suomalaiset toimijat, kuten poliitikot, virkamiehet, ay-liike, tutkimuslaitokset, päättäjät ja media ovat etusijalla. On tärkeää saada eri tahot ymmärtämään, mitä me pidämme tärkeänä ja mitkä ovat tavoitteemme”, Ojala painottaa.

Teksti: Eija Lampi
Kuva: Outi Järvinen