Teksti: Hannele Mayer
Kuvat: Sarri Kukkonen
Pirjo Hedman

Edessä loistava tulevaisuus

Hyvä sijainti, sujuvat yhteydet ja valtava uuden liiketoiminnan potentiaali yhdistävät Kaakkois-Suomen ja Hämeen elinkeinoelämää. Yhteinen haaste puolestaan on ikääntyvä väestö, kuten myös oman osaamisen vähättelytaipumuksesta eroon pyristeleminen.

Kaakkois-Suomi rakentaa menestystään maailman johtavan metsäteollisuuden ja Venäjän-markkinoiden ympärille, Hämeessä elinkeinoelämän klusteriajattelu ja vahva ammatillinen koulutus vauhdittavat kehitystä.

Uusia yrittäjiä ja yrityksiä kaivataan niin suurten teollisuuskonsernien liepeille kuin eläkeläisiä puoleensa vetäviin keskuksiin. Ihmislähtöisyys yritysten toimintatapana voi nousta yhdeksi tulevaisuuden kilpailuvaltiksi.

EK:n asiantuntija Pirjo Hedman tekee työtä sen eteen, että elinkeinoelämän ääni kuuluu maakunnallisissa ja alueiden muissa suunnitelmissa.