Pääjohtaja Erkki Liikanen
Eurooppa häviää Yhdysvalloille
työn heikomman tuottavuuden ja työllisyyden takia
Tuotannontekijöiden – työvoiman ja pääoman – tuottavuuden merkitys taloudellisen kasvun lähteenä korostuu sitä mukaa kun työvoiman kasvun rajat alkavat tulla vastaan ja yritysten investointipäätökset perustuvat alueellisiin kilpailutekijöihin. Historialliset tilastot osoittavat myös, että suurin osa elintason lisäyksestä syntyy juuri tuottavuuden kasvusta. Pohjola ja Jalava ovat laskeneet, että kun elintasoa mitataan bruttokansantuotteella asukasta kohden, on se 12-kertaistunut Suomessa runsaassa sadassa vuodessa, vaikka asukasta kohden laskettujen työtuntien määrä on samanaikaisesti vähentynyt.
Maiden välisestä vertailusta käy ilmi, että Euroopan elintasokuilu Yhdysvaltoihin nähden on kasvanut jatkuvasti 1980-luvun alusta lähtien. Vuoden 2002 lopulla Euroopan elintaso oli jo noin kolmanneksen pienempi kuin Yhdysvaltain. Suomen tilanne näyttää hieman valoisammalta. Suomi on kyennyt kuromaan umpeen elintasokuilua Yhdysvaltoihin merkittävästi 1990-luvulla. Tämä on johtunut suurelta osin poikkeuksellisen nopeasta tuottavuuden kohenemisesta elektroniikkateollisuudessa.
Pohjola ja Jalava ovat arvioineet, että vuosina 1995–2002 noin kolmannes bruttokansantuotteen kasvusta syntyi tieto- ja viestintätekniikan tuotannosta. Tieto- ja viestintätekniikan yhteenlaskettu kontribuutio työn tuottavuuden kasvuun on arvioitu reiluksi 40 prosentiksi. Tieto- ja viestintätekniikan suuri tuottavuuskontribuutio selittyy sillä, että alan teollisuudessa syntyy runsaasti yleiskäyttöistä tekniikkaa, joka leviää parhaimmillaan nopeasti käyttöön ja vaikuttaa sitä kautta koko talouden tuottavuuteen ja elintasoon.
Toisaalta on huomattava, että vaikka Suomi on saavuttanut BKT:lla mitattuna Yhdysvaltoja elintasossa, näin ei ole käynyt yksityisessä kulutuksessa. Myös Eurooppa kokonaisuudessaan on jäänyt tasaisesti jälkeen Yhdysvalloista yksityisessä kulutuksessa.
Euroopan talouden ja kansalaisten kannalta huolestuttavaa on se, että Eurooppa on menettänyt 1990-luvun alkupuolen etumatkan tuottavuuskehityksessä viimeisten kymmenen vuoden aikana. Yhdysvaltojen ja Euroopan välisestä elintasokuilusta noin kolmannes selittyy Euroopan heikomman työn tuottavuuden ja kaksi kolmasosaa heikomman työllisyyden kautta.
Keskeinen selitys Yhdysvaltojen nopeampaan tuottavuuskehitykseen löytyy tieto- ja viestintätekniikkaa käyttävistä palveluista sekä tieto- ja viestintätekniikkaa tuottavasta tehdasteollisuudesta. Näillä aloilla tuottavuuden kasvu nopeutui Yhdysvalloissa voimakkaasti samaan aikaan kun se Euroopassa hidastui. Ennen kaikkea tukkuja vähittäiskaupan tuottavuus on kasvanut Yhdysvalloissa nopeasti, kun taas EU:ssa sen kasvu on ollut hyvin hidasta.
Yhdysvalloissa vähittäis- ja tukkukauppa sekä rahoituspalvelusektori liitännäisineen selittävät 95 prosenttia tuottavuuden kasvun kiihtymisestä periodien 1990–1995 ja 1995–2001 välillä. EU:lla on ollut kilpailuetua perinteisen teollisuustuotannon aloilla. Tuottavuus on kasvanut Euroopassa nopeammin kuin Yhdysvalloissa toimialoilla, joilla tietotekniikkaa käytetään vain vähän.
Suuri ero Yhdysvaltoihin on siis syntynyt ennen kaikkea palvelusektorin tuottavuuskehityksessä, vaikka Euroopastakin löytyy toki ainakin yksi toimiala, jolla tuottavuuden kasvu on ollut selvästi nopeampaa kuin Yhdysvalloissa: telekommunikaatio.
Euroopan palvelusektorin heikompaan tuottavuuskehitykseen on pidetty yhtenä syynä kilpailun puutetta. OECD on arvostellut eurooppalaisia useissa maatutkimuksissa – Suomi mukaan lukien – kilpailun puutteesta erityisesti suljetulla sektorilla. Suomea koskevassa maaraportissa todetaan, että hyödykemarkkinoiden kilpailun esteitä purettiin Suomessa nopeasti 1990-luvun alkupuolella, mutta sen jälkeen vauhti on hidastunut. Vientisektorilla toimivat yritykset ovat alttiina ulkomaiselle kilpailulle, ja tämän sektorin tuottavuuden kehitys on ollutkin parempaa. Sen sijaan useat suljetun sektorin alat, erityisesti palvelusektori, ovat heikosti kilpailtuja.
Euroopan sisämarkkinat toimivat jo varsin hyvin tavaroiden ja pääomien liikkuvuuden osalta, mutta Euroopassa on kuitenkin vielä sektoreita ja toimialoja, joilla sisämarkkinoiden toimintaa vaikeuttavat hyödykkeiden liikkuvuuden puute ja erilaiset institutionaaliset tekijät. Selvityksissä on katsottu esimerkiksi terveyspalvelujen tuottavuuden heikentyneen Suomessa 2000-luvulla. On kuitenkin huomattava, ettei julkisen sektorin tuottavuutta ole helppo mitata.
Joka tapauksessa palvelusektorin kilpailun puutteeseen on syytä suhtautua vakavasti, sillä tulevaisuudessa yksi keskeinen taloudellisen kasvun moottoreista on juuri palvelusektori. Toisaalta telekommunikaatio on ollut vahvasti kilpailtu ala, ja matkaviestintä on tuonut tähän oman merkittävän kontribuutionsa.
Kilpailun lisääntyminen olisi suotavaa erityisesti suljetulla sektorilla. Tässä mielessä EU:n neuvostossa käsittelyssä olevan palveludirektiivin hyväksyminen on tärkeää. Sinänsä kyse on – julkisesta keskustelusta huolimatta – varsin maltillisesta reformista, jossa korjattaisiin yksi sisämarkkinoiden toteutumiseen jäänyt suuri aukko.
Jos kilpailun lisääminen edistäisi näin erilaisten välillisten vaikutusten kautta tuottavuutta, niin miten sitten kävisi elintason, yritysten voittojen ja kuluttajien hyvinvoinnin? Nopeasti päättelemällä voisi ajatella, että kilpailun lisääntyminen johtaisi suoraan tuottavuuden kohenemisen kautta myös elintason ja tätä kautta kuluttajien hyvinvoinnin kasvuun. Ajatusketju ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen.
Kilpailun lisääntyminen merkitsee yrityksille ainakin väliaikaisesti voittojen supistumista, koska yritykset joutuvat sopeuttamaan toimintojaan uuteen kilpailutilanteeseen. Uusien kilpailijoiden tulo markkinoille syö markkinaosuuksia, mikä voi edellyttää huomattaviakin hintamarginaalien tarkistuksia.
Kilpailun kiristymisen tuottavuusvaikutukset tulevat esiin todennäköisimmin vasta jonkin ajan kuluttua, koska tuotantoprosessien uudelleenorganisointi vie aikaa. Samoin uusien tuotteiden kehittely ja markkinointi imevät yritysten resursseja, mikä on pois tuotannollisesta toiminnasta.
Kilpailun kiristyminen voi näkyä lyhyellä aikavälillä näin myös työllisyyden huononemisena ja varallisuusvaikutusten kautta kotitalouksien tulotason ja kulutuksen heikentymisenä. Pidemmällä aikavälillä vaikutukset ovat kuitenkin selkeästi positiivisia, vaikka kilpailun tuottavuutta lisäävää suoraa vaikutusta ei edes otettaisi huomioon.
Tämä käy ilmi esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Suomen Pankin laskelmista, joissa on arvioitu kilpailun kiristymisen vaikutuksia keskeisten taloudellisten muuttujien – kuten investointien, kulutuksen ja työllisyyden – kehitykseen. Laskelmissa on arvioitu myös kilpailun kiristymisen hyvinvointivaikutuksia.
Eurooppa kokonaisuu-dessaan on jäänyt tasaisesti jälkeen Yhdysvalloista yksityisessä kulutuksessa
Näiden vaikutusten seurauksena elintasokuilu Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä kaventuisi. Laskelmien perusteella näyttäisi siltä, että kilpailullisuuden erot hyödyke- ja työmarkkinoilla selittäisivät noin puolet Euroopan ja Yhdysvaltojen elintasoerosta.
Euroalueen kilpailun lisääntymisellä olisi heijastusvaikutuksia myös muuhun maailmaan. Tuotanto ja kulutus voisivat kasvaa noin prosentin verran suhteessa perustilanteeseen, jossa tuottajien hintamarginaalit pysyisivät ennallaan. Heijastusvaikutukset muuhun maailmaan syntyisivät euroalueen kysyntävaikutusten kautta.
Kilpailun lisääntymisen vaikutuksia on arvioitu myös Suomen talouden kannalta Suomen Pankin Aino-mallilla. Laskelmissa on arvioitu, että yksityinen tuotanto ja kulutus kasvaisivat Suomessa noin 2,5–3 prosenttia, jos hinta- ja palkkamarginaalit supistuisivat yhteensä kaksi ja viisi prosenttiyksikköä lähtötilanteeseen nähden.
Tämä näkyisi pitkällä aikavälillä vajaan kahden prosentin kasvuna työllisyydessä sekä reilun 3,5 prosentin kasvuna investoinneissa. Reaalipalkka nousisi vajaat kolme prosenttia, ja kuluttajien hyvinvointi lisääntyisi lopulta noin prosentin verran.
Talouden sopeutuminen uuteen kilpailulliseen tilanteeseen vie oman aikansa. Reformien lyhyen aikavälin vaikutukset voivat olla taloudenpitäjille kipeitä, kun esimerkiksi kaikki yritykset eivät välttämättä kykene sopeutumaan lisääntyvän kilpailun vaatimuksiin. Pidemmän aikavälin vaikutukset lopulta kuitenkin kompensoivat lyhyen aikavälin kustannukset.