Kuva: Harri Pälviranta

Yliopistot kovan paikan edessä

Suomalaisyliopistojen kansainvälisestä kilpailukyvystä on keskusteltu viime kuukausina vilkkaasti. Aihe on ajankohtainen ja tärkeä. Yliopistoilla on keskeinen asema uuden tiedon tuottamisessa ja välittämisessä elinkeinoelämälle, yhteiskunnalle ja uusille sukupolville. Jos yliopistot epäonnistuvat tässä tehtävässä, koko yhteiskunnan hyvinvointiperusta horjuu.

Nopeasti kansainvälistyvässä maailmassa monet maat panostavat voimakkaasti korkeakoulutukseen ja tutkimukseen. Idän suuret ja ripeästi kehittyvät taloudet ovat tässä suhteessa eturintamassa.

Enää ei ole kyse ainoastaan halvasta työvoimasta, vaan myös huippuosaamisesta, jota tuotetaan siellä huomattavasti halvemmalla kuin länsimaissa. Tämä on asettanut Suomen yliopistot aivan uuteen ja erittäin haastavaan kilpailutilanteeseen. Yliopistojemme tuottavuus on noussut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana, tohtorin tutkinnot ovat jopa kaksinkertaistuneet. Suomessa on eniten tohtoreita asukasta kohti maailmassa, ja monet maat kadehtivat tutkijakoulujamme ja huippuyksikköpolitiikkaamme.

Useimpien indikaattoreiden perusteella, kuten sitaatti-indeksin, kotimaisten ja ulkomaisten julkaisujen lukumäärän sekä patenttien rekisteröintien, Suomi sijoittuu kiistatta parhaiden maiden joukkoon.

Olemme USA:n rinnalla maailman kärjessä myös innovatiivisuudessa ja luovuudessa. Suomalaisten yliopistojen ja yritysten yhteistyö on arvioitu esimerkilliseksi. Koulujärjestelmämme, joka rakentuu yliopistojen opettajankoulutuksen varaan, on katsottu olevan maailman paras.

Näiden tulosten varaan ei kuitenkaan voida rakentaa uudessa kilpailutilanteessa. Julkaisemassaan manifestissa rehtorien neuvosto lähtee siitä, että kansainvälisen menestyksen turvaamiseksi tarvitaan kansallinen kehityshanke. Yliopistojen, valtiovallan ja elinkeinoelämän on rakennettava yhdessä tulevaisuuden osaamista.

Suomen kaltaisessa pienessä maassa ei riitä, että yliopistot huutavat valtiovaltaa avuksi lisärahan toivossa – sitäkin tarvitaan perusresurssien turvaamiseksi – vaan todellisia tuloksia saavutetaan vain, jos suomalaiset yhdistävät voimansa ja rakentavat yhdessä uutta, kansainvälisesti kilpailukykyistä osaamista.

 
Mitä yliopistot sitten ovat valmiit tekemään oma-aloitteisesti? Manifestissa lupaamme tunnistaa vahvuusalueemme, profiloitua niiden mukaan ja karsia päällekkäisyyksiä.  Haluamme muodostaa strategisia liittoutumia keskenämme ja sektoritutkimuslaitosten kanssa. Tehostamme yhteistyötä ammattikorkeakoulujen kanssa duaalimallin pohjalta. Kansainvälistämme opetusta ja nostamme sen tasoa.

Tähän haastavaan tehtävään useimmat yliopistot kaipaavat lisärahoitusta EU:n ulkopuolelta tulevilta opiskelijoita perittävillä lukukausimaksuilla. Olemme myös valmiit terävöittämään johtamisjärjestelmiämme ja tehostamaan hallintoa.

Rehtorien neuvosto on jo lähtenyt liikkeelle näiden suuntaviivojen mukaisesti. Silti yliopistojen omat eväät eivät pelkästään riitä, vaan tarvitaan myös valtiovallan toimia. Olemme toivoneet, että yliopistojen taloudellista autonomiaa vahvistettaisiin ja monipuolistettaisiin. Verovapaiden lahjoitusten yläraja tulisi poistaa. Kilpailussa tutkimusrahoituksesta tulisi kattaa kaikki siihen liittyvät kustannukset ”full economic cost” -periaatteen mukaisesti.

Myös elinkeinoelämän mukaantulo uudella tasolla on tärkeää. Yrityselämän tutkimusyhteistyö ja -rahoitus tulisi rakentaa pitkäjänteiseksi ja kansainvälistymistä tukevaksi. Valitettavasti elinkeinoelämän tutkimusrahoitus on pienentynyt viime aikoina.

Muista maista tulleiden tohtoreiden jäämistä Suomeen tulisi rohkaista määrätietoisesti. Tohtorikoulutuksessa olisi enenevässä määrin pyrittävä yhteistyöhön elinkeinoelämän kanssa, niin että tutkimustulokset olisivat välittömästi elinkeinoelämän käytettävissä. Jos elinkeinoelämä ei tule mukaan yhteisiin talkoisiin, on turha valittaa myöhemmin, etteivät suomalaiset yliopistot pärjää kansainvälisesti.