Suomi on pitkien etäisyyksien maa. Pitää paikkansa, mutta vain fyysisiä etäisyyksiä tarkastellessa.

EK edustaa yksityisen sektorin elinkeinotoimintaa laidasta laitaan: jäseniämme ovat niin perinteinen ”raskas” teollisuus, tietointensiiviset tai luovat ”uudet” alat kuin työvoimavaltaiset kuluttajapalvelut kaupasta päiväkoteihin. Luonnollisesti nämä liki 16 000 jäsenyritystä sijaitsevat ympäri Suomea.

Valtakunnallisena organisaationa EK haluaa toimia siten, että yrityksillä on suotuisa toimintaympäristö sijaintipaikkakunnasta riippumatta.

Oulussa, Kuopiossa, Turussa ja Tampereella sijaitsevat aluetoimistot palvelevat jäsenyrityksiä huolehtimalla vaikuttamisesta yritystoiminnalle myönteisen päätöksenteon syntyyn eri alueviranomaisissa. Myös yrityspalvelujen kehittämiseen alueilla vaikutetaan. Yhteistyössä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten kanssa EK:n asiantuntijat osallistuvat koulutustarjonnan suuntaamiseen ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseen.

Kysytty aluetoimistojen jäsenpalvelu on lakimiesten antama neuvonta yrityksen työsuhdekysymyksissä. Työsuhteen aloittamiseen ja päättämiseen sekä lukuisiin muihin yrityksen arkipäivän kysymyksiin saa asiantuntevan ja oman alan työehtosopimuksen tulkinnat läpikotaisesti tuntevan ammattilaisen neuvot. Erityisesti PK-yritykset pitävät tätä palvelualojen yrityksiin rajattua palvelua tarpeellisena.

Merkittävä joukko aktiivisia yritysjohtajia antaa elinkeinoelämän tärkeille kysymyksille kasvot alueilla. Aluejohtokuntien työskentelyyn osallistuvat alueiden keskeiset yritysjohtajat varmistavat sen, että järjestön toiminnassa kuuluu yritysten ääni kaikkialla Suomessa. Pitkienkin etäisyyksien päässä.

PS. www.ek.fi häivyttää fyysiset etäisyydet. Käy vilkaisemassa jäsenpalvelujamme!