Teksti: Hannele Mayer
Kuvat: Marjut Hentunen

Keskustelukumppani Kuopiosta

Savossa vastuu puheen ymmärtämisestä siirtyy tunnetusti kuulijalle. Siksi ei voi olla ihan varma, mitä EK:n Kuopion-toimiston päällikkö Jarmo Immonen tarkoittaa sanoessaan, että toimisto edustaa EK:ta hyvässä ja pahassa Keski-Suomen, Pohjois- ja Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla.

”Tämä Kasarminkatu 2 on ensimmäinen paikka, joista näillä konnuilla haetaan elinkeinoelämän keskustelukumppania. Pyydetään esimerkiksi pitämään puheita, osallistumaan työryhmiin tai kääntämään päättäjien pää jollekin asialle suopeaksi”, hän kertoo.

Immonen työskenteli aiemmin TT:n teollisuusasiamiehenä Kuopiossa. Yhden miehen koheltaminen on hänen omien sanojensa mukaan muuttunut nyt organisoidummaksi tiimityöksi, johon liittyivät vuoden alusta entisen Palvelutyönantajien Itä-Suomen alueasiamiehet Aira Virta ja Jukka Laakkonen.

Aira Virran matka EK:n asiantuntijaksi oli fyysisesti lyhyt. Edes työhuonetta ei tarvinnut vaihtaa, mutta työn sisältö muuttui kertaheitolla: palveluyritysten neuvonta ja työsuhdekoulutus vaihtuivat elinkeino- ja työvoimapoliittiseen edunvalvontaan kaikilla EK:n edustamilla aloilla. Tehtäväkenttä on laaja ja haasteellinen, ja käynnissä on uusien verkostojen rakentaminen.

”Työtovereinani täällä Kuopiossa ovat olleet muun muassa Eeva-Liisa Inkeroinen ja Jari Forss, jotka ovat kivunneet aika korkealla EK:ssa ja sen jäsenliitoissa”, Virta heläyttää. ”Tässä toimistossa annetaan siis myönteisesti urakehitystä tukevaa järjestökoulutusta”, Immonen suomentaa.

Suurin muutos lakimies Jukka Laakkosen työssä on maantieteellisen alueen laajeneminen Keski-Suomeen ja Etelä-Savoon. Hänen päivänsä täyttyvät yritysten neuvonnasta ja työsuhdeaisoihin liittyvistä neuvotteluista työntekijäpuolen edustajien kanssa. Työhön, jonka suola on esiin tulevien asioiden laaja kirjo, kuuluu myös koulutusta.

”Karkeasti havainnoiden tuo mies istuu luuri korvalla ainakin seitsemän tuntia päivässä”, Immonen konkretisoi.

Lakimies kannustaa soittamaan mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, jotta mahdolliset solmut olisi helpompi avata.

Neljä aluejohtokuntaa pitävät Immosen tiiviisti liikekannalla. ”Jokainen niistä toteuttaa neuvoa-antavaa rooliaan omalla persoonallisella tavallaan. Ne ovat verrattomia kokoonpanoja kuulla, mitä yritysten arkipäivään kuuluu."