Yrittäjä on hyväntekijä
Ihmisten muisti on kovin lyhyt. Kun lama 90-luvun alussa iski, yrittäjät joutuivat maksumiehiksi. Nyt yrittäjiä syytetään ahneudesta. Onko ahneutta laittaa itsensä, perheensä ja kotinsa likoon? Suomessa on vallalla sellainen mentaliteetti, että kynttilä on pidettävä visusti vakan alla. Jos menestyy, on vaiettava tai muuten joku voi tulla kateelliseksi.
Valtion tehtäväksi jää huolehtia, että yrittäjyyttä arvostetaan. Kului pitkään, ennen kun yrittäjille myönnettiin samat päivärahat ja kilometrikorvaukset kuin palkansaajille. Päättäjien ja työntekijöiden asenteissa on yhä tarkistamisen varaa. Yritystoiminta ei voi perustua avustuksiin. Yhteiskunta on tehnyt osansa, kun yrittämisestä tehdään mahdollista esimerkiksi verotusta järkeistämällä. Sukupolvenvaihdoksessa on kohtuutonta, jos yritystä jatkava henkilö saa perintöverot niskaansa. Samoin yrittämistä ei edistä, että pienyrittäjä joutuu maksamaan samat maksut työntekijöistään, esimerkiksi irtisanomistilanteissa, kuin suuremmat yritykset. Kuitenkin yhteiskunta pohjaa kasvuyrityksiin, riskinottajiin. Yrittäjä pistää peliin itsensä, perheensä ja usein kotinsakin ja vastaa sen lisäksi työntekijöistään.
Maakunnissa yrityksillä on valtiota merkittävämpi rooli hyvinvoinnin levittämisessä alueelle. Yrityksemme kautta pelkästään Pohjois-Savoon on valunut valtavat määrät verotuloja, joilla osaltaan ylläpidetään yhteiskunnan lakisääteisiä palveluja. Työllistämme paikallisia ihmisiä, jotka ovat tyytyväisiä saadessaan työskennellä kotiseudullaan. Maakunta on muuttotappioaluetta, mutta jos vaihtoehtoja olisi, useimmat muuttajista jäisivät mieluummin kuin lähtisivät.
Myös Betonimestarit (BM-ryhmä) oli tiukoilla laman aikana. Konkursseissa toimialalta katosi kolmannes yrityksistä. Yrittäjyydellä ja oikeilla päätöksillä hyvässä yhteistyössä henkilöstön kanssa Betonimestareiden onnistui kuitenkin selvittää karikot. Laajensimme tuotevalikoimaa ja kasvatimme liikevaihtoa kysyntää vastaavaksi. Kun katson käsiäni, niiden kautta on noista päivistä työllistetty lähes 3 000 henkilötyövuotta ja maksettu valtiolle yli 11 miljoonaa euroa yritysveroa ja 75 miljoonaa euroa veroluonteisia maksuja. Ovatko nämä ahneen ihmisen kädet? Mikä merkitys tällä on työllistettyjen perheille ja koko maakunnalle?
Kasvavan liikevaihdon lisäksi BM-ryhmä on laajentunut myös alueellisesti ja aivan viime vuosina kansainvälisestikin. Nyt yritys toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa 210 työntekijän voimin. Ensi vuodelle ennustamme jo 45 miljoonan euron liikevaihtoa.
Monet yrittäjät tyytyvät pienimuotoisempaan toimintaan eivätkä lähde viemään yritystään isommille markkinoille. Kaikkien yrittäjien tulisi kuitenkin ymmärtää vastuunsa hyvinvoinnin tuojina. Menestys vetää muutkin mukaan onnistumisen spiraaliin, jossa hyvinvointi luo lisää hyvinvointia. Pienetkin yritykset voivat verkostoitua klustereiksi, joissa yritykset hyödyttävät toistensa osaamista ja ovat yhdessä vahvempia. Yksin toimiva yrittäjä on kymmenottelija, jonka on oltava maailmanmestari kaikissa lajeissa.

Saa sanoa -palstalla yrittäjät arvioivat elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia. Betonimestarit Oy:n perustaja Seppo Saarelainen on luotsannut yrityksensä monen karikon läpi. Nyt Saarelainen rohkaisee maakuntien yrityksiä laajentumaan ja verkostoitumaan. Kynttilää ei kannattaisi piilottaa vakan alle kateuden pelossa. Menestys ei ole pahasta, vaan luo vaurautta myös yrityksen ympäristöön.

