Kuva: Juliana Harkki

Modus vivendi 

Suomen työlainsäädäntö on uusittu perusteellisesti kymmenessä vuodessa. Lista on vakuuttavan pitkä: työaika-, työsopimus-, vuosiloma- ja yhteistoimintalaki. Siinä on työnormiston kova ydin.

Luetteloa voisi jatkaa. Muun muassa työturvallisuus- ja työterveyshuoltolait on remontoitu. Oma lukunsa ovat eläkelainsäädännön mittavat uudistukset.

Uudistuksilla on saatettu 20–40 vuotta vanhat työlait ajan tasalle. Lait on uusittu rakenteellisesti työelämän muutoksia vastaaviksi. Uudistustyössä on implementoitu huolellisesti laajahko EU-normisto. Tämä sopeutus on saanut laajaa kiitosta myös EU:n taholta.

Lakiremontti on tehty kokonaisuudistuksina, mikä on helpottanut työtä. Uudistustyössä huomio on keskittynyt yksityiskohtien sijasta enemmän kokonaisuuksiin. Se on mahdollistanut rakenteiden muutokset. Samalla lait on kirjoitettu loppukäyttäjien kannalta selkeiksi ja luettaviksi.

Työlainsäädännön mittava kokonaisremontti on tehty yksimielisesti sopien. Kolmikanta on näissä reformeissa toiminut ja lisännyt luottamusta. Ilman modus vivendi -asennetta, yhteistyöasennetta, uudistustyö ei olisi onnistunut.

Uudistuksella on lisätty hallitusti sopimusvapautta. Se on tapahtunut sekä työsopimus- että erityisesti työehtosopimustasolla. Työnantajien näkökulmasta avaukset olisivat voineet mennä pidemmälle. Pidemmät loikat ovat kuitenkin pysähtyneet työehtosopimusten ahtaisiin rajoihin.

Työelämän normisto on monen instrumentin muodostama kokonaisuus. Uusituilla laeilla on luotu entistä väljempi liikkuma-ala työehtosopimusten osallisille. Kaikista keskeisistä asioista voidaan sopia alakohtaisesti toisin.

Työehtosopimusten asema on Suomessa vahva. Ne ovat kattavuudeltaan ja asiasisällöltään laajoja. Ongelma on siinä, että niiden rakenteet ovat osin jäykät. Uusien työlakien sallimaa sopimusvapautta ei ole käytetty tai sitä on hyödynnetty liian säästeliäästi.

Työehtosopimusten tulevissa reformeissa on syytä miettiä myös normeerauksen työnjakoa. Moni asia voidaan jättää lakien varaan. Kaksinkertainen sääntely on tarpeetonta. Toisin sopimisen huomio on kohdistettava alakohtaisesti spesifeihin ja tärkeisiin kysymyksiin.

Työehtosopimukset kehittyvät väistämättä raamisopimusten suuntaan. Päätösvallan delegointi nousee keskeiseen asemaan. Tälle työlle modernisoidut työlait antavat hyvät eväät. On tärkeää, että näitä mahdollisuuksia käytetään rohkeasti hyödyksi.