Kuva: Kai Lindqvist

Sähköasentajaksi opiskeleva Jani Aro valitsi oppisopimuskoulutuksen, koska lukeminen ei oikein ollut hänen juttunsa. Hän halusi kuitenkin kunnon ammatin. Kun Jani kuuli oppisopimuksesta, hän hankki siitä lisätietoa ja valinta oli selvä. Nyt koulua on päivä viikossa, ja se sopii Janille. Työn oppii hänen mielestään tekemällä. Opintoja on vuosi jäljellä. Jani on tyytyväinen ja innostunut ammatistaan.

”Olemme kouluttaneet viime vuosina oppisopimuskoulutuksella kymmenen uutta sähköasentajaa ammattiin. Näin olemme saaneet päteviä ja sitoutuneita osaajia palvelukseemme.

Kokemuksemme oppisopimuskoulutuksesta ovat hyviä. On tärkeää kehittää oppilaitosten ja yritysten yhteistyötä tämän koulutusmuodon alueella niin, että molemmat tietäisivät nykyistä paremmin toistensa tarpeista ja kehityksestä. Ammatillisen koulutuksen arvostusta on korkea aika korostaa. Siinä on päättäjillä iso vastuu. Suomi tarvitsee tulevaisuudessakin osaavia tekijöitä kaikille aloille.”