Tupo vai ei? Seuraavan puolentoista vuoden aikana käydään monet palkkaneuvottelut. Niissä todetaan, kuinka toimialat painiskelevat erilaisten ongelmien kanssa. Toisaalla vaaditaan valtakunnan tulo- ja veropolitiikan päättämistä samassa huoneessa. Siihenkin saattaa löytyä historiasta perusteita.

Mikä puhuu tupoa vastaan? Istuin autossa keskustellen aiheesta. Auto seisoi apteekin vieressä. Kädessäni oli Nokian kännykkä ja mielessäni olivat, kuten usein, hissit. Penkillä vieressäni oli suomalainen sanomalehti.

Kuinka maamme lääkejakelun, ICT:n, metallin, paperin ja suomalaisen kustannustoiminnan kansainvälisen kilpailutilanteen erot voitaisiin ottaa huomioon valtakunnallisessa tupossa? Saati että Suomen veroratkaisut pantaisiin samaan pakettiin! Suljetussa taloudessa tämä saattoi puolustaa paikkaansa, ei avoimessa kansainvälisessä kilpailussa.

Suunnan pitää olla päinvastainen, päätöksentekoa pitää viedä entistä enemmän paikallistasolle. Työpaikoilla pitää löytyä tapoja ja keinoja sopia asiat siten, että yrityksen kilpailukyky maailmanmarkkinoilla otetaan huomioon. Tämä on kaikkien etu.

Yhtä lailla poliitikoilta pitäisi löytyä voimaa ja viisautta tehdä Suomen kilpailukyvyn turvaavia veroratkaisuja ilman keskitetyn työmarkkinaratkaisun mukavaa selkänojaa. Tässäkin on valtiovallalle tekemistä, globaali kilpailu on myös verokilpailua.

Vastustaako tämä kirjoitus tupoa? Ei, mutta muuttuva maailma vaatii uudenlaisia ratkaisuja. Tulevaisuuden tupo on uskoakseni sisällöltään erilainen kuin nykyinen. Lisäksi sen on oltava nykyistä kattavampi. Suomi ei voi antaa pienryhmien kiristää itseään vuodesta toiseen.

Tärkeintä on kuitenkin sisältö.