Uuden sukupolven ympäristöpolitiikkaa
Suomi teki EU-puheenjohtajuuskautensa alussa aloitteen uuden sukupolven ympäristöpolitiikasta. Nyt keskustellaan ensimmäistä kertaa vakavasti siitä, pitäisikö EU:n ympäristöpolitiikan painopisteen siirtyä yhteisötasolta entistä painokkaammin kansainväliselle tasolle.
Yrityksille on yhtä tärkeämpää, etteivät kilpailijat saa etulyöntiasemaa väljemmistä ympäristövaatimuksista. Muutoin voisi käydä niin, että tuotanto laajenee alhaisten ja supistuu korkean vaatimustason maissa. Se kasvattaisi ympäristöongelmia maailman mittakaavassa.
Ilmastopolitiikassa on tunnustettu kaikki maat kattavan etenemistavan tärkeys. Samaa tarvitaan nyt muuallakin. Esimerkiksi luonnonvarojen käytössä on ratkaisevan tärkeää, miten kestävää käyttö on maailmanlaajuisesti. Näin siksi, että kasvavan väestön tavoitellessa vaurautta ja hyvinvointia myös luonnonvarojen käyttö lisääntyy vauhdilla. Erityisen voimakasta kasvu on Aasiassa, jossa taloudet kasvavat vuodessa jopa 10 prosenttia.
Luonnonvarojen kestävä käyttö nousee samanlaiseksi megatason asiaksi kuin energia- ja ilmastoasiat ovat jo nyt. Se haastaa sekä elinkeinoelämän että kuluttajat.
Elinkeinoelämä panostaa kestävään käyttöön jo kustannussyistä. Suomessa luonnonvarojen käyttö ei kasva enää samaa tahtia kuin talous. Osaltaan tämä johtuu elektroniikkateollisuuden lisääntyneestä merkityksestä kansantaloudessa. Myös metalleja jalostava teollisuus sekä metsä- ja kemianteollisuus, joiden merkitys suomalaiselle hyvinvoinnille on tulevaisuudessakin tärkeä, ovat toiminnoiltaan hyvätasoista. Suomen erityispiirre on myös se, että luonnonvarojen kokonaiskäytöstä suuri osa on uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä.
Uuden sukupolven ympäristöpolitiikkaan pitäisi kuulua luonnonvaroja ja päästöjä aiheuttavan tuotannon kilpailukyvyn turvaaminen siellä, missä toiminta on ekotehokkainta. Näin on esimerkiksi EU:ssa ja Suomessa energiaintensiivisen teollisuuden osalta.
Myös ohjauskeinoja täytyy arvioida maailman mittakaavassa. Elinkeinoelämän tuotantopanosten verottaminen Suomessa tai EU:ssa toisi maailmanmarkkinoilla toimiville yrityksille ylimääräisen kustannuserän, jota kilpailijoilla ei ole. Tämä heikentäisi EU:ssa toimivien yritysten kilpailuasemaa ja johtaisi vaurauden laskuun ilman, että materiaalien kulutus maailmassa vähenisi.
Viime kädessä materiaalitehokkuus lähtee kuluttajista ja kulutustottumuksista. Yrityksiä pitäisi kannustaa investointeihin ja innovaatioihin. Myös palvelujen ja palveluviennin edistäminen on tärkeää.
Toivottavasti Suomen ehdotus globaalin ympäristöpolitiikan painottamisesta kantaa hedelmää. Luonnonvarojen käyttö ei muutu kestäväksi sillä, että EU yksin tai sen jäsenmaat asettaisivat itselleen numeerisia vähennystavoitteita. Jos näin tapahtuisi, tilannetta voisi verrata ratsupoliisin hevoseen ASEM-huippukokouksessa: laput silmillä ei näe, mitä ympärillä tapahtuu, ja kokonaisuus jää hahmottumatta.
Johtava asiantuntija Riitta Larnimaa
EK:n infrastruktuuri-sektorilla Larnimaan vastuualueina ovat ilmastopolitiikka ja kestävä kehitys