Eteenpäin elävän mieli
Perheyritys Joutsen Finland Oy:n historia on tarina, jota ei voi kuin ahmia. Kuten parhaimmassa romaanissa juonenkäänteitä riittää, vaikeudet käännetään voitoksi ja päähenkilöinä kunnostautuvat itseensä ja yhteiseen tekemiseensä uskovat sisupussit. Parasta on, että viimeistä sivua ei todennäköisesti kirjoiteta koskaan.Toimitusjohtaja Eero Kotkasaari kaataa laseihin ehtaa kirkasta, jääkauden muovaamien soraharjujen suodattamaa eliksiiriä. ”Meillä skoolataan aina riihimäkeläisellä pohjavedellä. Se on parasta, mitä maailmasta löytyy”, toteaa Kotkasaari.
Joutsen Finlandin toiminnassa vedellä on suuri merkitys. Untuvatuotteita valmistava yritys on riippuvainen Suomen pohjavedestä: untuvien ja höyhenien pesu on jalostusprosessin olennainen osa. Pehmeä vesi tuo myös kilpailuetua ja varmentaa laatua, sillä pesuaineita tarvitaan huomattavasti vähemmän. Kotkasaaren mukaan se on sellainen valttikortti, jota kilpailijoiden on vaikea saada.
Osittain veden vuoksi yritys pysyy vankasti Suomen kamaralla, vaikka raaka-ainetta rahdataan merien takaa ja merien taakse noin puolet valmiista tuotteista myös rantautuu. On hyvä pysyä siellä, missä pystytään parhaimpaan laatuun. Tai toisinpäin: on hyvä mennä sinne, missä mahdollisuudet voi maksimoida.
Sisukas tanskalainen
Tänä vuonna 70 vuoden ikään yltävä Joutsen Finland on todellinen sukuyhtiö, jossa perheen jäsenet ovat sukupolvesta toiseen jaksaneet uskoa omiin kykyihinsä. Kun Eero Kotkasaaren isoisä Marius Pedersen perusti Suomen Höyhenen vuonna 1936, oli taustalla jo rutkasti yritteliäisyyttä, innovatiivisuutta, kekseliäisyyttä ja sitä ”kuuluisaa tanskalaista sisua”.
Marius lähti aikoinaan merta edemmäs: Tanskanmaalla osaavalla meijeristillä oli työpulaa, joten mies päätyi ystävänsä houkuttelujen myötä Turun lähelle meijeriin töihin. Pedersenin sitkeydestä kertonee jo Suomeen tulo: matka Suomeen kesti viitisen vuorokautta ja loppumatka jouduttiin hoitamaan reellä.
Katovuonna 1917 Pedersenit muuttivat hetkiseksi Tanskaan takaisin. Tuon ajan Marius hyödynsi kiertämällä kouluissa kertomassa Suomesta. Uuden kotimaan sielu oli jo iskostunut mieheen. Palattuaan Suomeen Marius Pedersen aloitti pitkän uransa ensin palkollisena meijeristinä ja sitten margariinitehtailijana. Hän oli myös toistakymmentä vuotta Valtion Margariinitehtaan johtajana ja jäi pestistään eläkkeelle vuonna 1954.
Pedersen koki sekä palkollisena että tehtaiden omistajana työurallaan monia vastoinkäymisiä, mikä ei suinkaan miestä lannistanut. Vakituisen työpaikkansa ohella hän ”harrasti” oheistyöntekoa. Välillä hän toi suolia Tanskasta suomalaisille makkaratehtaille agentuurifirmansa kautta. Sitten kokenut meijerimies päätyi tekemään jäätelöä ja perusti jäätelötehtaan.
Marius osti jäätelön valmistusoikeudet, ja ensimmäiset Eskimo-puikot syntyivät yli seitsemän vuosikymmentä sitten. Sittemmin liki kansallisjäätelön asemaan nousseet puikot siirtyivät jäätelötehtaan myynnin jälkeen uudelle omistajalle. Nykyisin entistä Valion jäätelötuotantoa pyörittävä Nestlékään ei ole eskimoista luopunut.
”Kyllä minunkin jäätelöni on edelleen Eskimo-puikko – se on hyvä tuote, kompaktinkokoinen eikä liian makea”, paljastaa Kotkasaari.
Samalla hän hiukan toppuuttelee kansan surua siitä, että sveitsiläinen yhtiö hotkaisi suomalaiset pingviinijäätelöt.
”Isoisä osti aikoinaan tuotemerkin Tanskasta, joten niin paljon siinä on suomalaista. Kaikki tällainen kuuluu normaaliin bisneskäytäntöön”, vakuuttaa Kotkasaari.
Höyhenen salaisuus
Miten kummassa margariineista ja jäätelöistä päästään Suomen Höyhenen eli nykyisen Joutsen Finlandin syntysanoihin? Uteliaisuuden ja innovatiivisuuden kautta, luonnollisesti.
Oli vuosi 1930 ja Eeron isoäiti Saima pesi vanhoissa tyynyissä olleita höyheniä kesähuvilan muuripadassa. Höyhenet kuumenivat liikaa eikä niitä märkinä saatu kuivattua. Pelle Pelottoman mielen omannut Marius ryhtyi pohtimaan, miten vanhoja tyynyjä voisi puhdistaa ja höyheniä pestä.
”Isoisä selvitti, onko Suomessa höyhenpesuihin tai -tuotteisiin erikoistunutta teollisuuslaitosta, tutki tuontitilastoja ja teki muutenkin perusteellista taustatyötä. Niinpä hän perusti harrastuksenaan höyhentuotteiden valmistamiseen erikoistuneen tehtaan”, hymyilee Kotkasaari.
Joutsen-tunnus on ollut alusta lähtien untuvatuotteiden tavaramerkki: Pedersen tajusi puhtauden symbolin merkityksen markkinoinnissa.
Vähitellen tuoterepertuaari laajeni tyynyistä ja peitteistä: 50-luvulla tulivat ensimmäiset makuupussit ja vuonna 1966 ensimmäiset untuva-asut. Joutsen Finlandin yhteistyökumppanina jo yli kymmenen vuoden ajan toiminut vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson ei suinkaan ollut ensimmäinen kokemuksiaan Joutsen-tuotteista jakanut ammattilainen. Jo 60-luvulla tuotteita testattiin jäätikkötutkijoiden ja Grönlanti-retkikuntien avustuksella.
Isoisän opit
Marius Pedersen johti Suomen Höyhentä peräti 89-vuotiaaksi asti ja eli sen jälkeen vielä kuusi vuotta. Hän toivoi vielä yli 90-vuotiaana omaavansa kaksi elämää, koska vielä niin paljon oli tekemättä.
”Isoisä sanoi kerran minulle: Eero, se mitä aiko tehdä, tee se ennen kuin sinä täyttä 80. Sit se käy heikompi”, kertoo Kotkasaari. Sukupolvenvaihdos tapahtui aivan 70-luvun lopussa, kun Eerolla oli kahdeksankymppiin vielä reilut 60 vuotta.
Kotkasaaren isoäiti eli 102-vuotiaaksi. Eeron 87-vuotias äiti Elma työskentelee Joutsenessa edelleen puolipäivätoimisena ja käy joka päivä talousasioita läpi talouspäällikön kanssa. Tietokone on kovassa käytössä, kun Elma Kotkasaari seuraa sisäisiä raportteja ja laskelmia verkon kautta. ”Työ pitää ihmisen pirteänä, kunhan on realistinen omien tehtäviensä kanssa”, miettii Eero Kotkasaari.
Isoisänsä opeista hän on omaksunut muun muassa päätöksentekoa edeltävän ajatusten vaihdon. ”Olen selvinnyt monelta munaukselta, kun olen ennen päätöstä keskustellut asiasta jonkun kanssa. Vastuu on päätöksentekijällä, mutta erilaisilla mielipiteillä on selventävä vaikutus. Ja ylipäätäänkin työyhteisön on oltava keskusteleva. Siten se pystyy ratkaisemaan itse omat ongelmansa.”
Ihmisten arvostus ja sosiaalisuus kuuluivat vanhan johtajan luonteeseen. Hän halusi muun muassa kahvilan tehtaan-myymälän yhteyteen, jotta pääsisi keskustelemaan asiakkaiden kanssa. Kotkasaari myöntää, että ihan kaikki sosiaalisuus ei ole periytynyt: kahvilaa ei koskaan tullut.
Isoisänsä tavoin Eero Kotkasaarikaan ei ole välttynyt kovan bisnesmaailman kiroilta. Hän osti 90-luvun alussa tädiltään 48 prosenttia yrityksen osakkeista velaksi. Pian oston jälkeen Suomi ajautui lamaan ja pankkikriisi lähestyi. Suomen Höyhenen liikevaihto putosi kolmannekseen, yrityksellä oli Intersportin konkurssin vuoksi yli 600 000 markan luottotappiot.
”Oli karmeaa ajatella, että tässä sitä menee omat, suvun ja edellisen sukupolven tienaamat rahat. Mutta me selvisimme. Yhdessä.”
Selviämisestä Kotkasaari kiittää koko henkilökuntaansa: raja-aidat kaatuivat, kun kaikki olivat valmiita tekemään mitä työtä tahansa. Vastuut jaettiin ja toimitusjohtaja sai keskittyä pelkästään vientiin. Lisäksi Kotkasaari takasi henkilökohtaisella takauksellaan kolmen miljoonan markan lainan. Riski oli melkoinen.
”Lamasta pelastauduttiin, kun syksyllä 1993 vienti alkoi vetää hurjasti ja kolminkertaistui. Lamasta opittiin – ja vielä tämän vuoden puolella yritys on täysin velaton.”
Tyrkyllä oltava
Kansainvälistyminen alkoi vuonna 1982, kun Kotkasaari uskaltautui Japanin untuvapeitemarkkinoille. Kallis ja kaukainen matka olisi voinut jäädä toteutumatta, jollei kauppa- ja teollisuusministeriö olisi myöntänyt vienninedistämisavustusta kolmanneksen verran kustannuksista.
”Yhteiskunta tuli nykyrahassa tuhannella eurolla jakamaan riskiä, joten matka oli yrittämisen arvoinen. Sen jälkeen olen käynyt Japanissa 60 kertaa ja olemme vieneet sinne 15 miljoonalla eurolla untuvapeitteitä.”
Kotkasaari muistuttaakin, ettei hyvääkään tuotetta tulla kotoa hakemaan. Lisäksi pitää käydä messuilla ja olla herkillä, mitä maailmalla tapahtuu.
”Ihan kuin lavatansseissa: tyrkyllä on oltava. Henkilökohtaiset kontaktit ovat tärkeitä, mikään sähköpostipommitus ei auta. PK-yritys kaipaa partnereita varsinkin Venäjällä – keskustelua ja kavereita. Vientiprojektin aloittaminen voi maksaa satatuhatta tai vain tuhat euroa. Kun lähdin 90-luvun alussa Saksaan, tuhat euroa kului, kun yövyin agenttiehdokkaan sohvalla. Nyt meillä on Saksassa sata kauppiasta.”
Joutsen Finland hankkii elintarviketuotannon sivutuotteena syntyvän raaka-aineensa tänä päivänä pääasiassa Euroopasta, sillä lintuinfluenssan jälkeen aikaisemmalta Uralin alueelta untuvia voi ostaa vain pestyinä. Kaikki Joutsen-tuotteet tehdään kansainvälisille markkinoille. Japanin lisäksi tärkeitä vientimaita ovat Etelä-Korea, Kreikka, Espanja ja Venäjä. Kotkasaaren mukaan vaativat asiakkaat ovat yrityksen paras laatujärjestelmä.
Kun isoisä aikoinaan toi osaamisensa maansa rajojen yli, sama tyyli jatkuu tyttärenpojassa. On turha sanoa, ettei omena ole kauaksi puusta pudonnut, kun se ei ole siitä koskaan irronnutkaan.
