Nina Palosaari, 25, partner
maisemasuunnittelutoimisto
Kontrasti Oy
Maisemasuunnittelu ja yrittäjyys ovat vieneet Nina Palosaaren mennessään.
Samana vuonna Lepaan ammattikorkeakoulussa aloittivat opinnot myös Jonna Korhola, 28, ja Laura-Kaisa Suokonautio, 26. Ykkösluokalta asti yhteenhitsautunut kolmikko päätti perustaa oman maisemasuunnittelutoimiston. Nuoret naiset halusivat pelata varman päälle. Tämä merkitsi tarkkaa harkintaa ja tietotaidon omaksumista. Koulun starttihautomo, Naisyrittäjäkeskus sekä SENSE-liikeideakilpailun voitto olivat hyviä valmentajia yrittäjyyteen.
Ajatus yhteisestä yrityksestä tuli kanadalaiselta professorilta.
”Mietimme, että miksipä ei. Päätimme luoda itsellemme unelmatyöpaikan. Jaamme työt sen mukaan, mitä kukin ehtii ja osaa. Laura-Kaisan erityisosaamista on tietokoneosaaminen ja hallinnointi, Jonnan kehittäminen ja kirjoittaminen ja minun nopea ideointi ja luovuus.” ”Viime syksynä toimistoomme murtauduttiin. Siinä menivät koneet ja niiden mukana keskeneräiset työt. Silti kulunut vuosi on elämäni parhaita!”
Kontrasti Oy tunnetaan innovatiivisena suunnittelijana, jonka töissä maisema ja arkkitehtuuri tukevat toisiaan.
”Vanajanlinnan Golfklubin pihaalueen uudistus ja kartanopiha Inkoossa ovat tuoreimpia toteutuneita hankkeitamme.” ”Seuraavaksi perustamme designulkokalusteisiin erikoistuneen myymälän. Ideana on maahantuoda laadukkaita yksittäiskappaleita Japanista ja Pohjoismaista asiakkaiden toiveiden mukaan.”
Kontrasti Oy:n alkutaipaleelle on osunut vastoinkäymisiä, mutta myös tekemisen iloa. Viime vuoden liikevaihto 60 000 euroa ei kerro koko totuutta, koska liikehuoneisto Helsingin Viiskulmassa avattiin vasta toukokuun alussa. Kontrastin asiakkaina ovat pääasiassa rakennusyritykset, kunnat, seurakunnat ja arkkitehtitoimistot. Yritys hoitaa tarvittaessa koko projektin suunnittelusta rakennustöiden kilpailutukseen ja valvontaan avaimet käteen -periaatteella.

