|
EU:ssa tarvitaan valtava määrä investointeja energian tuotantoon. Energian kokonaiskulutus kasvaa vajaan prosentin ja sähkön kulutus puolitoista prosenttia vuodessa. Vuoteen 2030 mennessä uutta sähköntuotantokapasiteettia tarvitaan lisää nykyistä kulutusta vastaava määrä. Nyt EU tuo noin puolet käyttämästään energiasta ja tuonnin lasketaan vain kasvavan. Siksi EU:n on tiivistettävä yhteistyötään energiantuottajamaiden kanssa. Vuoropuhelu on tärkeää etenkin Venäjän kanssa. Venäjän osuus EU:n öljyn tuonnista on 30 prosenttia ja maakaasun tuonnista 50 prosenttia. Isoja lukuja, valtavia määriä, massiivisia yhteishankkeita. Energia hallitsee myös ensi kuussa alkavaa Suomen EU-puheenjohtajuutta, vaikka asialistan kärjessä on paljon muitakin isoja kysymyksiä. EK isännöi 10.–11. syyskuuta EU- ja ASEAN-maiden yrityssektoreiden yhteistyöfoorumia AEBF:ää. Sen teemoja ovat globalisaatio, kilpailukyky ja energia. Outokummun toimitusjohtaja Juha Rantanen toimii yhden työryhmän puheenjohtaja. EK selosti EU-maiden suurlähettiläille omia puheenjohtajuuskauden tavoitteitaan. Painopiste on innovaatiopolitiikassa. Lähettiläitä kiinnosti kovasti, miten Suomi pystyy hyödyntämään innovaatioitaan niin tehokkaasti. Parin viikon kuluttua vierailusta kajahti eräs innovaatio oikein kunnolla ympäri Eurooppaa. |
![]()

