Suomen taloudessa on nyt hyvä veto. Elämme kuitenkin jo keskellä suurta rakennemuutosta ja edessä on merkittäviä päätöksiä. Siksi talouden pyörät eivät saakaan pysähtyä.
Pohjoismaiden kokonaispanostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat kansainvälisissä vertailuissa korkealla tasolla. Innovaatiot nousivatkin etusijalle Ruotsin ja Suomen pääministerien hiljattaisessa huipputapaamisessa. On luontevaa vahvistaa tätä Suomi–Ruotsi-akselia ideoiden itämisen helpottamiseksi ja tulevaisuuden kilpailukyvyn turvaamiseksi.
Uudet tavat toimia, palvella tai kehittää tuotteita edellyttävät kekseliäisyyttä koko palvelu- ja toimitusketjulta. Yritystasolla on tärkeää, että asenne kehittämiseen ja kekseliäisyyteen on myönteinen ja ettei ideoita heti tapeta. Tämä koskee etenkin PK-yrityksiä, joilla ei ole toiminnan ja tuotteiden kehittämiseen keskittyviä yksiköitä. Koska muutos on pysyvää, kehityksenkin on jatkuttava.
Uusien tuotteiden tai palvelujen kaupallistaminen vaatii oman panoksensa. On esimerkkejä tuotteista, joiden myyntiin ja markkinointiin on tarvittu moninkertaisia ponnisteluja tuotekehitykseen verrattuna. Hyväkään tuote ei myy itse itseään, vaan on oltava myös vahvaa myyntiosaamista. Koko innovaatioprosessi ideasta myydyksi ja maksetuksi tuotteeksi tai palveluksi vaatii pääomaa ja uskoa siihen, että tuottoa saadaan aikanaan riittävällä kannattavuudella. PK-yrityksissä prosessin rahoittamiseen tarvitaan usein riskin jakajia, varsinkin jos omavaraisuusaste ei riitä rahoituksen hoitamiseen.
Osakeyhtiölain uudistamisen myötä niin sanottu välirahoitus on jäämässä pois laskennallisesta omasta pääomasta. Paine rahoituskulujen nousuun kasvaa. Toisaalta verottajan ei pitäisi ottaa tuloa itselleen, ennen kuin investoinnit ovat tuottavia. Käyttöomaisuuspoistojen prosentteja ei tulisi laskea, vaan nostaa investointien lisäämiseksi Suomeen.

Heimo J. Aho
SKS-tekniikka Oy:n hallituksen puheenjohtaja,
EK:n hallituksen varapuheenjohtaja

