Kuva: Juliana Harkki

Malttia määräaikaisuusdebattiin

Keskustelu määräaikaisista työsuhteista kiihtyy. Ne on haluttu leimata tarkoitushakuisesti pahamaineisiksi – pätkätöiksi ja jopa silpputyöksi. Debatointi on hahmotonta ja yliampuvaa.

Kritiikissä unohdetaan helposti faktat. Työnantaja-aloitteisen lyhytkestoisen työn perusteet ovat pakottavaa oikeutta. Edellytykset ovat tiukat. Ne uudistettiin hiljattain, vuonna 2001. Perusteiden taso vastaa eurooppalaista mitoitusta.

Perusteet on punnittu herkällä vaa’alla. Vastakkaisissa vaakakupeissa ovat työelämän tarpeet. Kyse on joustavuuden ja turvallisuuden tasapainosta. Tarpeelliset työt tehdään, ja lain kiertäminen on kiellettyä.

Pysyvä työvoiman tarve ei oikeuta määräaikaisten työsuhteiden käyttöön. Pysyvyyden mitta on kuitenkin joustava. Se vaihtelee työelämän ja taloudellisten olosuhteiden mukaan. Usein mittaria voidaan käyttää vasta jälkikäteen.

Pätkätyökritiikin yksi ongelma on prosenteissa. Työala- tai sektorikohtaiset ”prekariaattilukujen” prosentit kuvaavat ylätason ilmiötä. Ne johtavat harhaan. Eri alojen työntekotilanteet ja työvoiman rakenteet poikkeavat tyystin toisistaan. Niitä ei voi verrata kokonaissuureilla.

Valtiolla määräaikaisten työsuhteiden määrä on suuri, koska yliopistojen rahoituksesta kolmannes on projektiperusteista. Kuntien henkilöstö on naisvaltaista. Sijaisuudet ovat yli 70-prosenttisesti määräaikaisuuden syitä. Määräaikaisten osuus on lähinnä tästä syystä yli 20 prosenttia.

EK:n aloilla määräaikaisia on alle 9 prosenttia henkilöstöstä. Vaihtelu on suurta. Teollisuudessa luku on 6 prosenttia, rakentamisessa 7 ja palveluissa 10.

Yksilöidymmin alakohtainen vaihteluväli on olennaisesti suurempi eli 4:stä prosentista 25:een. Yksityisellä sektorilla määräaikaisen henkilöstön määrä ei ole kasvanut viimeisen 5–8 vuoden aikana. Se on jopa yllättävää. Uusimman työvoimatiedustelun mukaan vakituisten työsuhteiden osuus on ripeässä kasvussa. Näin odotetaan tapahtuvan erityisesti rakentamisessa.

Prekariaattikritiikissä on ilmeisen kritiikittömästi unohdettu neutraliteettinäkökulma. Eläke- ja vuosilomaedut sekä muut työsuhde-edut ovat Suomessa työsuhteen kestoon nähden syrjimättömiä. Työ- ja sosiaalilainsäädäntö on viimeisen kymmenen vuoden aikana myllätty läpi perin pohjin. Etuudet kertyvät työnteon, eivät työsuhteen keston tai työajan mukaan.

Neutraliteetti ja järkevät määräaikaisuuden perusteet ovat olleet tietoinen valinta. Yhdistelmä tunnistaa työllistämiskynnyksen herkkyyden. Normien on rohkaistava työnantajia työllistämään ja työntekijöitä työllistymään.

Työmarkkinat ja työntekotilanteet eriytyvät. Kehitys on hyväksyttävä. Tähän kehitykseen eivät sovi lyhytkestoisen työn rajoitukset. Uudet rajoitukset olisivat myrkkyä työllisyydelle.

Määräaikaisuuksiin mahdollisesti liittyvät ongelmat on keskusteltava ja ratkottava ala- ja yrityskohtaisesti. Erilaisiin ongelmiin on erilaiset vastaukset. Ne on löydettävä ilman lainsäätäjän ohjaavaa kättä. Keskustelussa tarvitaan malttia – ei leimaamista eikä yliampumista.