Teksti: Jussi-Pekka Aukia
Kuvat: Markku Saiha, Outi Montonen, Jukka Nurminen
Saaristomeri kuhisee elämää ja on yksi rikkaimmista ja värikkäimmistä kansallismaisemistamme. Se tarjoaa valitettavasti vain lyhyitä ajanjaksoja, jolloin näkyvyys veden alla on tarpeeksi hyvä. Korvameduusa on planktoneläimistämme suurin ja oman ravintoketjunsa huipulla.

Terveitä tuulia Itämerelle

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella käsitellään merensuojelua ja meriliikenteen turvallisuutta. Vesiensuojelu tähtää sekä sisävesien että Itämeren säilyttämiseen elinkelpoisina, hyvässä ekologisessa tilassa. Elinkeinoelämä toivoo, että säädösten soveltamisessa edettäisiin samaan tahtiin muun maailman kanssa, ja että lupa- ja suunnittelumenettely pysyisi mahdollisimman kevyenä ja tehokkaana.

Vesistöjen suojeluun vaikuttavaa säädöstöä ollaan parhaillaan uudistamassa sekä kotimaassa että Euroopan unionin tasolla. Kansallinen hallinto soveltaa parhaillaan sisävesiin ja meren rannikkovesiin vaikuttavaa vesipuitedirektiiviä käytännön toimenpiteiksi. Lisäksi syksyllä tullaan päättämään unionin tasolla avomerien suojelustrategiasta ja -direktiivistä, sekä laajasta meriturvallisuuspaketista.

Suomen 56 000 järveä saavat omat vesienhoitosuunnitelmansa, joilla olisi määrä päästä vesien hyvään ekologiseen tilaan vuoteen 2015 mennessä. Vesistöt on jaettu alueisiin niiden laskujokien mukaisesti.

”Suomalaisista vesistöistä valtaosa laskee Itämereen ja niiden ekologinen tila heijastuu suoraan meren tilaan. Esimerkiksi Tuusulanjärvi on osa Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoaluetta ja Vantaanjoen vesistöä, ja vaikuttaa omalta osaltaan Suomenlahden rehevöitymiseen”, ympäristöasiantuntija Meeri Palosaari EK:sta kertoo.

Suunnitelmat on laadittava vuosikymmenen loppuun mennessä. Suunnitteluprosessi on osallistuva ja muistuttaa paljolti kaavoitushankkeita. Kaikkia asianosaisia kuunnellaan ja esimerkiksi suunnitteluvaiheen työskentelyyn osallistuu 60 yritysten edustajaa kaikkialla maassa. Prosessi on käynnistynyt vuosi sitten, ja työryhmien jäsenet on nimetty.

”Lähiaikoina julkistetaan tarkka etenemisaikataulu ja varsinaiset työt alkavat syksyllä. Se tarkoittaa vesistöjen tilan arviointia ja toimenpiteiden valintaa. Järvet, joet ja rannikkovedet ryhmitellään eri luonnontyyppeihin, ja katsotaan miten ihminen on vaikuttanut niiden tilaan. Sen jälkeen etsitään ratkaisut, joilla tyydyttävässä ja sitä huonommassa kunnossa olevat vedet saadaan palautettua hyvään tilaan.”

Vesistön hyvä tila määritellään yksilöllisesti. Esimerkiksi rehevän eteläsuomalaisen peltomaiseman keskellä oleva Tuusulanjärvi on lähtökohdiltaan erilainen kuin karujen Kuusamon korpien erämaajärvi. Oma lukunsa ovat voimalaitossäännöstellyt järvet ja tekojärvet, joiden palauttaminen luonnontilaan ei onnistu. ”Elinkeinoelämä haluaa ehdottomasti osallistua tähän suunnitteluprosessiin, sillä se joutuu kantamaan oman osansa vesiensuojelun kustannuksista. Elinkeinoelämällä, esimerkiksi turismiteollisuudella ja raskaalla teollisuudella, saattaa myös olla vesiensuojelun suhteen erilaisia tavoitteita, jotka pitää ottaa huomioon.”

Mitä on tehty?

Palosaari arvioi, että teollisuus ja yhdyskunnat ovat huolehtineet vesiensuojelustaan hyvin. Perusinvestoinnit on tehty kaikkialla. Parannusinvestointeja tarvitaan yksittäisissä kohteissa, mutta kokonaisuus on hallinnassa.

”Tällä hetkellä tärkeimpänä asiana teollisuuden näkökulmasta on poikkeustilanteiden hallinta ja niistä aiheutuvien satunnaispäästöjen torjunta. Tässä auttaa myös prosessien luotettavuus ja parempi hallinta, joilla poikkeustilanteet estetään ennakolta.”

Valtaosa EK:n jäsenyrityksistä ostaa vesihuoltopalvelut yhdyskunnilta sekä raaka- että jäteveden osalta. Mitä pienempi yritys, sitä tärkeämpi on yhteistyön merkitys vesien suojelussa.

Tämän vuosituhannen alkuvuosina valtio, kunnat ja teollisuus ovat jokainen vuosittain käyttäneet ympäristönsuojeluun noin 500 miljoonaa euroa. Teollisuus on siten tehnyt osansa. Palosaaren mielestä ennen uusia raskaita investointeja ravinteiden poistoon kannattaisi katsoa, mikä vaikutus jo tehdyillä investoinneilla on vesien tilaan. Toimenpiteet vaikuttavat yleensä tietyllä viiveellä suuntaan tai toiseen. Toinen EK:n tavoite on, että ympäristölainsäädäntö ja -määräykset olisivat mahdollisimman selkeitä ja ymmärrettäviä, ja että valvontabyrokratia olisi mahdollisimman kevyt ja kustannustehokas.

Kolmas tavoite on säädösten ja rajoitusten samanaikainen käyttöönotto kaikkialla EU:n alueella. Vuodenkin aikatauluero vääristää kilpailua, jos samoilla markkinoilla toimivilla yrityksillä on erilaisia ympäristölainsäädännöstä johtuvia rasitteita. Samoin esimerkiksi meriturvallisuusasiat olisi syytä ratkoa laajemmissa yhteyksissä, eikä ainoastaan Itämerellä.

Meriliikenteen kansainvälisessä säätelyssä tehtyjä sopimuksia ratifioidaan eri maissa eri aikataululla, ja EU on usein ensimmäisenä ottamassa käyttöön uusia rajoituksia. Myös EU:n sisäisten direktiivien eriaikainen käyttöönotto aiheuttaa lisäksi muitakin käytännön ongelmia.

”Esimerkiksi tämän vuoden toukokuussa Itämerellä käyttöönotettu rikkidirektiivi lähes puolitti laivojen polttoaineiden rikkipitoisuuden 1,5 prosenttiin ja lisäsi polttoainekustannuksia joidenkin arvioiden mukaan 30 prosentilla. Direktiivi otetaan Pohjanmerellä käyttöön vasta ensi vuonna”, Palosaari kertoo.

”Se tarkoittaa, että Rotterdamiin purjehtivat laivat voivat siirtyä Tanskan salmien kohdalla halvempaan rikkipitoisempaan polttoaineeseen, jotta ne voisivat liikkua kilpailukykyisesti Pohjanmerellä. Paluumatkalla laivojen pitää jälleen siirtyä käyttämään vähärikkistä polttoainetta. Miksei tätä säädöstä voitu ottaa käyttöön samanaikaisesti molemmilla merillä?”