Alfons Håkans hallitsee hinaamisen
Turkulainen hinaajavarustamo Alfons Håkans avustaa laivoja ja öljynporauslauttoja niin lähimerillä kuin kaukaisemmalla Pohjanmerellä. Uutta kasvua varustamo hakee Viron satamista. Toimintaa ei voi pyörittää kaukosäädöllä, vaan siihen tarvitaan osaavat ihmiset.Pikku hiljaa ja vankasti kasvanut perheyritys Alfons Håkans on tänä päivänä paljon vartijana: 34 hinaajaa, viisi proomua ja 170 håkansilaista huolehtivat, että satamahinaustoiminta ja öljynporauslauttojen hinaus sujuvat turvallisesti ja mallikkaasti. Puolet liikevaihdosta tulee satamahinauksista, neljäsosan nappaa toiminta Pohjanmerellä, parikymmentä prosenttia muodostuu erilaisista kuljetuksista ja viitisen prosenttia pelastusoperaatioista.
”Perusbisnes on sitä hiljaista työtä, joka ei julkisuuskynnyksiä ylitä. Vaikka pelastustoimintaa on suhteellisen vähän, niin kyllä vielä muistetaan yli kymmenen vuoden takainen Sally Albatrossin karille ajo: Kraft-hinaajamme kävi vetämässä laivan matalikolle, ettei se uppoaisi”, kertoo operatiivinen johtaja ja merihenkilöstöpäällikkö Jari Talja.
Hänen mukaansa pelastukset eivät siksikään ole mikään rahasampo, sillä palkkio määräytyy pelastettavan omaisuuden arvon mukaan. Suomea ympäröivät kivikkoiset vedet aiheuttavat sen, että karille tömähtävä saa aina vaurioita ja hinaushenkilökunta joutuu myös varmistamaan laivan pinnalla pysymisen.
Alfons Håkansin kalusto on luonnollisesti ykkösluokkaa ja rakennettu kestämään, katsastukset hoidetaan vuosittain ja huolto on jatkuvaa ylläpitämistä. Taljan mukaan huollot tehdään ennakkoon: jossitteluun ei ole varaa, kaluston on oltava aina toimintakunnossa.
”Investointitarve on loppujen lopuksi suhteellisen vähäinen, sillä hinaajat kestävät vaikka kuinka kauan. Liki kaikissa hinaajissamme on lisäksi jäävahvistus, joten ne on kyllä tehty jo alun perin kestämään. Vanhin hinaajamme täyttää ensi vuonna peräti sata vuotta ja se vastaa vielä ihan tarkoitustaan.”
Kymmenen vuoden sisällä on toki tapahtunut teknistä kehitystä myös hinaajarintamalla: olemassa olevan perusteknologian työtä helpottaa muun muassa navigointielektroniikan kehittyminen.
”Tosiasia on kuitenkin se, ettei tätä työtä voi kaukosäädöllä hoidella. Automaatio ei mene koskaan niin pitkälle, etteikö ihmistä tarvittaisi. Meillä on osaava ja pitkäaikainen henkilöstö ja sen varassa koko toiminta on mahdollista. Merenkulkulaitos vaatii miehitystodistuksen pätevyysvaatimuksineen ja kaikkialla maailmassa viranomaiset valvovat sekä miehistön pätevyyttä että alusten kuntoa.”
Alfons Håkans onkin ensimmäisenä eurooppalaisena satamahinausyhtiönä ottanut aikoinaan käyttöön laatu- ja turvallisuusjohtamiseen liittyvän järjestelmän, jonka vaikutukset yltävät niin miehistön perehdyttämiseen kuin kaluston kunnossapitoon.
Hyppäyksien kautta kasvua
Alfons Håkansin lähimenneisyyden kasvun merkkipaalut kiinnittyvät vuoteen 1988, jolloin yritys osti Hangon Hinauksen ja tuplaannutti toimintansa, ja vuoteen 2004, jolloin Viroon perustettiin oma konttori ja toiminta aloitettiin myös Suomenlahden etelärannalla.
”Tallinnassa meidät mielletään paikalliseksi yritykseksi, sillä toimintaa pyörittävät virolaiset ja asiakkaat ovat tuttuja. Viron satamien hinausmarkkinoille pääsy kävi suhteellisen helposti, mutta toimintaa on tarkoitus entisestään kehittää.”
Suomessa satamahinaustoiminta käsittää likipitäen kaikki Kaskisen ja Haminan väliset satamat: hinaajat ja miehistö ovat toimintavalmiudessa Porin, Rauman, Turun, Naantalin, Hangon, Helsingin ja Kotkan satamissa – kalusto on valmiustilassa pienemmissäkin satamissa, mutta lisämiehistö kiitää paikalle tarpeen vaatiessa ja työn kutsuessa.
”Itämeren liikenteessä meillä on kolmesta viiteen hinaajaa, jotka avustavat niin laivoja kuin proomuja. Proomuissa hinataan esimerkiksi nostureita, raakapuuta, sepeliä ja laivanosia. Pohjanmerellä meillä on suurin hinaajamme Zeus, joka hoitaa offshore-toimintaa eli avustaa öljynporauslauttoja”, Talja toteaa.
Myös satamajäänmurto kuuluu Alfons Håkansin repertuaariin. Talja visioikin, että Håkansin kolmas hyppäys voisi olla vaikkapa väyläjäänmurron puolella, kun valtio alkaa yksityistää jäänmurtajiaan.
”Valtio on jo askeleensa ottanut ja yhtiöittänyt jäänmurto- ja väyläpalvelunsa omaksi liikelaitoksekseen. Odotamme seuraavaa askelta. Kyllä meillä on tuntosarvet ulkona, katsastamme, mitä voisi tehdä vielä enemmän.”
Viron puolella jäänmurtajahanke on kirjattu Alfons Håkansin alustaviin suunnitelmiin. Satamajäänmurrosta yhtiön hinaajat selviävät myös lahden tuolla puolen.
Suhdanneherkkä ala
Vaikka håkansilaiset katsovat luottavaisesti tulevaisuuteen, niin Talja myöntää, että ala on suhdanneherkkä ja taloudet mittarit värähtävät myös satamatasolla. Lisäksi luonnonolosuhteet vaikuttavat.
”Toiminta on muuttunut nopeammaksi ja lyhytjänteisemmäksi, laivojen aikataulut ovat tiukat, lastaus- ja purkausajat ovat lyhyitä. Tämä tarkoittaa sitä, että myös meidän on oltava tehokkaita ja toimintavalmiita. Hyvät olosuhteet vähentävät hinaajatarvetta: laivojen tekniikka on kehittynyt, keulapotkurit ovat yleistyneet, talvikausi on lyhentynyt.”
”Ja markkinat ovat kuitenkin aika pienet, mutta kalustoa on oltava useassa satamassa. Ketjuuntuminen on yksi ratkaisu. Suomessa on ongelmana se, että satamat ovat pieniä ja niitä on paljon. Jossain eurooppalaisessa isossa satamassa tehdään sama työmäärä parissa kuukaudessa kuin meillä koko vuonna”, miettii Talja.
Ala on myös kilpailtu, vaikkakin Alfons Håkans on vakiinnuttanut asemansa pitkäaikaisten asiakkaittensa, toimintavarmuutensa, tehokkuutensa ja henkilöstönsä osaamisen ansiosta. Håkansin asiakaskunta on melkoisen laaja: kivi-, hiili- ja nosturiteollisuus, telakat, laivanvarustamot, vakuutusyhtiöt, öljyteollisuus ja satamat työllistävät. Yhtiö tekee myös väyläjäänmurtoja silloin, kun valtion murtajat ovat ylityöllistettyjä.
Alfons Håkans Oy on säilyttänyt perheyritysimagonsa. Taljan mukaan ostokyselijöitä on ovella kolkutellut, mutta isoisä Alfonsin poika ja yhtiön toimitusjohtaja Stefan Håkans sekä pojanpoika Joakim pitävät ”köysiä” tiukasti hyppysissään.
”Myyntihenkisyyttä ei ole, mutta kiinnostus alaan on vankka”, kiteyttää Talja. Ja perinteet velvoittavat: kun hommat on hoidettu hyvin ennenkin, ne hoidetaan vastaisuudessakin.
Ylipursimies Jukka Vähämäkilän mukaan "hallinnolliset tupluurit" nimenomaan köysivarastossa ruuan päälle ovat olennainen osa työnkuvaa. Merimies on erimies, sillä ylipursimies taitaa myös köysien pleissaamisen.
Hurahtanut hinaajiin
Kippari Matti Jääskeläinen on miehistöineen ehtinyt puoleenpäivään mennessä heittää keikan Pernossa ja Pansiossa, josta satavuotiaan Fart-hinaajan kyytiin on lastattu maalipurkkeja. Hinaajan kesäkunnostus alkaa Naantalin laiturissa.
”Keulapotkurin kaasuvaijeri napsahti poikki, nyt metsästetään uutta”, kertoo kapteeni. ”Huomenna käydään avustamassa laivaa, jonka keulapotkuri on rikki. Keikkoja riittää melkein joka päiväksi.”
Normaalit hinausavustamiset ja Fartin jatkuva huolto ja tarpeellinen kunnostus vievät kesäistä työaikaa. Talvisin kippari Jääskeläistä, konepäällikkö Markku Tapanaista ja ylipursimies Jukka Vähämäkilää työllistää myös satamajäänmurto. Komennukselle lähdetään sinne, missä tarvetta on. Kolmikko viihtyy hinaajamiljöössä: Jääskeläisen mukaan työn vaihtelevuus ja hyvä porukkahenki pitävät mielenkiinnon yllä.
”Vapaus kiehtoo, ja se, että saamme tehdä kaikenlaisia hommia – ei tämä ole pelkkää ajamista. Välillä voi vetää haalarit päälle ja vääntää mutteria kädet rasvassa.”
Fartin kippari on tyypillinen perushåkansilainen. Jääskeläinen hyppäsi ”prygälle” yli 30 vuotta sitten. Mies myöntää välillä käväisseensä muualla, mutta veri veti takaisin.
”Karkasin jo ennen kouluikää kotoa Hyvinkäältä Eteläsatamaan katsomaan laivoja, ja nykyisinkin pitää asua merenrannalla Nauvossa. Kyllä tuolla merellä on oma vetovoimansa. Ihminen sitä hurahtaa milloin mihinkin, minä olen hurahtanut hinaajiin.”