Teksti: Tarja Västilä
Kuvat: Laura Vesa ja Santen Oy
Tutkimus- ja kehityskulujen osuus silmälääketoiminnan liikevaihdosta on yli 20 %. Tiukat kansainväliset standardit ja laatujärjestelmät takaavat korkeatasoiset tuotteet.

Suomen osaaminen
näkyy Japaniin asti

Tamperelainen Santen Oy tähtää kauas kiivaasti kilpaillussa lääkebisneksessä. Japanilaisomistukseen siirtynyt entinen Starin lääketehdas valloittaa maailmaa korkean teknologiaosaamisen, pitkälle koulutetun henkilökunnan ja poikkitieteellisen tuotekehityksen voimin. Kymmeniä miljoonia euroja Suomeen investoineesta silmälääkevalmistajasta on kasvanut varteenotettava kansainvälinen partneri.

Lääkebisneksen maailmanlaajuinen kilpailu on kovaa – heppoisin eväin ei valloiteta yksittäisiä maita, saati kokonaisia maanosia. Vaikka erikoistuminen on kapea-alaista, samoilla markkinoilla riittää toimijoita.

”Lääkeala on melkeinpä aina kansainvälistä, samat kilpailijat kohtaa kaikilla markkinoilla maailman joka kolkassa. Ei tässä voi heittäytyä katselemaan omaa hyvyyttään, tähtäin on aina eteenpäin ja kauas. Meidän mittarimme on kansainvälinen kilpailukyky. Ei riitä, että olemme huippuja Pirkanmaalla”, päättelee Santen Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Liljeroos.

Liljeroos pyörittää 440 henkeä työllistävää Suomen ja samalla koko Euroopan toimintaa, johon kuuluu tuotannon ja markkinoinnin lisäksi myös tutkimus- ja tuotekehitysyksikkö Tampereella sekä kliininen tutkimusosasto Helsingissä. Myös Euroopassa ja Amerikassa markkinoitavien tuotteiden valmistus on keskitetty nimenomaan Suomeen. Emo-Santenin tytäryhtiöitä, edustustoja ja myyntikonttoreita löytyy ympäri maapalloa ja vientiä on yli 30 maahan.
 
”Palasin juuri Yhdysvalloista, jonka markkinoilla meillä on neljä silmälääkettä ja oma jakeluverkosto. Seuraavaksi piipahdan Saksassa tapaamassa yhteistyökumppaneita, sitten taas konsernin sisäiset asiat kutsuvat Japaniin. Täältä Ruskon teollisuusalueen näkövinkkelistä maailma on todella globalisoitunut. Välillä, kun palaa takaisin, käväisee mielessä, että toivottavasti avaimet sopivat vielä niin työpaikan kuin kodinkin oveen”, hymyilee Liljeroos.

Tähdestä yhden asian liikkeeksi

Santen Oy:n emoyhtiö on monikansallinen lääkeyritys Santen Pharmaceutical Co. Ltd, joka on perustettu Japanin Osakassa jo vuonna 1890. Silmäsairauksien hoidossa käytettäviin lääkkeisiin erikoistuneen yrityksen halu kehittää toimintaansa Aasian ulkopuolelle 1990-luvulla toi Santenin Suomen maaperälle.

Tuntemattomaan maastoon emo-Santen ei hakeutunut. Tamperelaisen lääketeollisuuden juuret ulottuvat yli 80 vuoden taakse: lääketehdas Star sai alkunsa vuonna 1922. Varsinaisesti vasta 80-luvulla Starista tuli Suomen ainoa silmälääkkeisiin keskittyvä lääketehdas. Samalla vuosikymmenellä Huhtamäki Oy osti Oy Star Ab:n osaksi yrityksensä lääketeollisuutta.

”Itse tulin taloon 80-luvun alkuvuosina, jolloin lääkkeitä valmistettiin laidasta laitaan Suomen markkinoille. Huhtamäkihän oli monialayritys, joka kalasäilykkeiden, polkupyörien, vesihanojen, makeisten ja lääkkeiden kautta kehitti liiketoiminnallista osaamistaan. Santen Oy syntyi vuonna 1997, kun Huhtamäki luopui lääketeollisuudesta ja myi Starin toiminnot japanilaisille. Monialaisuudesta tuli yhden asian liike”, kertoo Liljeroos.

Hänen mukaansa nykypäivänä on vaikea kuvitella kansainvälisesti menestyviä monialayrityksiä niinkin pienessä maassa kuin Suomi. Fokusoituminen on ollut elinehto globaalien markkinoiden ovien kolkutteluun ja erottumiseen sankasta joukosta.

”Santenin Suomen-liiketoiminnan hankinta oli selkeä strateginen ostos: japanilainen pääoma osti Suomesta osaamista ja kokemusta, ei vain maata ja taloa. Samalla se on oiva esimerkki siitä, että kansainvälistä pääomaa on mahdollista saada tänne maapallon laidallekin. Ja että mekin täällä voimme tehdä muutakin kuin myydä tavaraa toinen toisillemme.”

”Sama kuvio on toistettavissa muillakin teollisuuden aloilla, jotka perustuvat osaamiseen. Meillä on pitkälle koulutettua väkeä, teknologista osaamista ja uuden kehittämisen halua.”

Markkinoimaan ja myymään!

Santen Oy:n toimitusjohtaja kutsuu Suomea hyväksi platformiksi. Suomessa on maata mitä tarjota: uusia yrityksiä on helppoa ja turvallista perustaa sekä tuoda pääomaa mukanaan kauempaakin. ”Eikö meillä osata myydä ja markkinoida?” aprikoi Liljeroos.

”Kun kulkee maailmalla ja kuuntelee maanmiehiään, suomalainen aloittaa usein keskustelun kertomalla, että mitäs tässä kylmää ja pakkasta on riittänyt, avannossa on uiskenneltu, kuusi kuukautta on ollut pimeää, mutta juuri alkoi aurinko vähän paistaa. Kun edes aloitettaisiin siitä auringosta…”

Liljeroosin mukaan Suomi on osaava, luotettava, kansainvälinen ja ennustettava maa, kunhan vain saataisiin ulkomaisetkin yritykset näkemään ”pakkasen” kääntöpuoli. Esimerkiksi naapurimaa Ruotsi on onnistunut, vaikka sielläkin avantoja riittää.

”Ensin pitää olla substanssia, sitten alkaa markkinointi. Tuotannolliset yritykset eivät tule tänne vain kauppaamaan suomalaisille. Toki voi miettiä, onko esimerkiksi Suomen yritysverotus kilpailukykyinen. Tuloverokin on sellainen, ettei maa houkuttele ulkomaista työvoimaa. Loppujen lopuksi kaikki on kiinni omasta päätöksenteostamme tehdä maata tunnetuksi niille yrityksille, jotka pystyvät hyödyntämään suomalaista osaamista.”

”Meiltä on katoamassa paljon perinteisiä työpaikkoja, tilalle on saatava uusia. Koska emme pysty tänä päivänä kilpailemaan työn hinnalla, valttejamme ovat osaaminen, tehokkuus ja työn laatu. Erikoistuminen, fokusoituminen ja poikkitieteellisyys ovat tärkeitä käsitteitä suomalaisten yritysten kilpailukyvyn kannalta, ja ehkä Suomen pitäisi ihan kansakuntanakin fokusoitua”, pohtii Liljeroos.

Kasvaa ja kaunistua

Santenin tulo Suomeen on ollut onnistunut ratkaisu niin japanilaiselle pörssiyhtiölle kuin suomalaisille työntekijöille, puhumattakaan toiminnan, tuotannon ja tuotekehityksen monipuolistumisesta ja laajentumisesta.

”Lähtökohtaisesti olemme emoyhtiölle hyvä tukikohta ja kansainvälisesti uskottava partneri. Japanilaista pääomaa on investoitu Suomeen kymmeniä miljoonia euroja ja kasvu on ollut viime vuosina kovaa. Kun on luottamus, on hyvä kehittää osaamista edelleen. Liikevaihdosta viidesosa liittyy erilaisiin tutkimushankkeisiin, yhteistyötä tehdään niin konsernitasolla kuin yliopistojen, muiden tutkimuskeskusten ja sairaaloiden kanssa. Poikkitieteellinen yhteistyö ja pitkäjänteisyys kehittävät myös suomalaista lääketeollista osaamista.”

Santen-vuosina yrityksen työntekijämäärä on kivunnut yli 400:n ja tuoterepertuaarissa on noin 470 lääkerekisteröintiä 35 eri lääkkeelle. Pohjoismaissa Santen Oy on jo johtava silmälääkkeiden valmistaja, tavoitteena on 2000-luvulla olla yksi Euroopan johtavista silmälääkeyrityksistä.

”Haluamme kasvaa, kaunistua ja tehdä tulosta”, kiteyttää Liljeroos. ”Tavoitteenamme on tuoda uusia entistä parempia lääkkeitä kansainvälisille markkinoille.”

”Arvopohjassamme tuotteiden loppukäyttäjät ovat luonnollisesti ykkösiä. Mutta arvopohja on laaja: pyrimme parantamaan myös oman henkilöstömme hyvinvointia ja elämänlaatua. Myös omistajien etu toteutuu, kun potilaat ja työntekijät ovat tyytyväisiä. Meillä tehdään paljon töitä, mutta tarkoitus on, että henkilöstö hymyilisi sekä tullessaan että mennessään tehtaan portista. Sinnikkyyteen liittyy myös iloa.”