Teksti: Liisa-Maija Aukia
Henkilökuva:
Sarri Kukkonen
Piirros: Seesa Lippo

Maarakennusalan epäkohdat kuntoon

Kuntien tulee ottaa maarakennus paremmin huomioon kaavoituksessaan, jotta ehkäistään erimielisyydet asukkaiden kanssa. Samalla tietysti varmistetaan kiviainesten saatavuus oman kunnan alueella ja vältetään kalliit kuljetuskustannukset.

Kaavoituksessa tulee huomioida myös rakentamisesta syntyvien ylijäämämassojen sijoituspaikat. Nämä täyttöalueet tuppaavat olemaan hoitamattomia, eikä niitä mitenkään maisemoida täyttämisen jälkeen. Kaavoituksessa tulisi ottaa kantaa kaikkiin sijoituspaikan vaiheisiin: mihin sijoitetaan, miten hoidetaan ja miten lopuksi käytetään.

Ylijäämämassan sijoituksessa ongelmana on myös kuntien harjoittama värikäs hintapolitiikka. Pääkaupunkiseudulla joka kunnalla on oma lipukkeensa ja hintansa. Sijoitusmaksut pitäisi yhtenäistää ja tulot tulisi käyttää täyttöalueiden rakennusaikaiseen hoitoon sekä alueiden maisemointiin ja loppukäyttöön. Täyttöalueiden aukioloaikoihinkin tulisi saada lisää joustavuutta varsinkin keväisin ja kesäisin, jolloin pienrakentajat ovat vilkkaasti liikkeellä.

Käyttöomaisuuden poistokäytäntöä ollaan muuttamassa. Tämä koskee kipeästi muun muassa maarakennusalan yrittäjiä. Pääomavaltaisella alalla vallitsevat olosuhteet, markkinat ja työtavat muuttuvat jatkuvasti. Lisäksi kalliit koneet kuluvat ja vanhenevat paljon nopeammin kuin muussa teollisuudessa. Pienille ja keskisuurille yrittäjille on tulevaisuudessakin turvattava nykyisen kaltainen menojäännöspoistojärjestelmä.

Harmaa talous koskee myös maarakennusalaa. Viranomaisten tehtävä on varmistaa, että kuitilla tekeminen säilyttää kilpailukykynsä pimeään työhön verrattuna. Erilaisia  kotitalousvähennyksiä laajentamalla ja kasvattamalla voitaisiin päästä tilanteeseen, jossa rehellisyys kannattaa.