Jussi Lavikainen
Rakennustoimisto Lavikainen Oy
Jussi Lavikainen tiesi alusta lähtien, mitä tahtoi, ja pyrki aktiivisesti päämääräänsä - omalla nimellään.
”Nuoruus on porukalle enemmän etu kuin haitta. Tsemppi on kova ja henki hyvä. Neuvottelupöydän toisella puolella istuu lähes poikkeuksetta 50-60-vuotiaita miehiä. Joskus ovat kyselleet paikalle isää.”
Nöyrä asenne, tiukka laatuajattelu ja rohkeus ovat vieneet Rakennustoimisto Lavikainen Oy:n saneerausyritysten raskaaseen sarjaan.
”Yhtiökumppani Tino Nurmi on ollut mukana kolme vuotta. Hän on se bisnesmies, ja minä pyöritän perinteistä urakointia. Asiakkaamme ovat pieniä ja keskisuuria taloyhtiöitä. Kaksi kolmasosaa on kanta-asiakkaita.”
Liekö myötämielisen suhdanteen ansiota, että kaikki meni nappiin ja yritys kasvoi tasaista tahtia.
”Tampereen pienuus näkyy siinä, että tieto kulkee nopeasti - hyvässä ja pahassa. Kvartaalitalous ei ole ennättänyt tänne. Lopputulos on tärkeä, ei niinkään nopeus. Joka toinen vuosi yritystä kasvatetaan ja joka toinen vuosi tilanteen annetaan vakiintua.”
Jussi Lavikainen, 31, halusi pienestä pitäen rakennusalalle. Hän hankki soveltuvaa tietotaitoa ammattikoulusta, teknillisestä oppilaitoksesta ja aina Isosta-Britanniasta asti.
Työskenneltyään pari vuotta ison rakennusurakoitsijan palkkalistoilla 25-vuotiaasta Lavikaisesta tuntui, että aika oli kypsä oman yrityksen perustamiselle. Pirkanmaan alueella toimiva, uudis- ja korjausrakentamiseen erikoistunut Rakennustoimisto Lavikainen Oy työllistää yhdessä sisaryhtiönsä Casatino Oy:n kanssa yli 40 henkeä, joiden keski-ikä on 29 vuotta. Yritysten liikevaihto oli vuonna 2005 yhteensä noin 7 miljoonaa euroa.
