Kuva: Outi Montonen

Yliopistot ja yritykset yhteistyöhön

Kesällä 2005 voimaan tulleen yliopistolain mukaan yliopistojen perustehtävät ovat tutkimus ja tutkimukseen perustuva opetus. Lisäksi näitä tehtäviä toteuttaessaan yliopistojen tulee toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa ja huolehtia tutkimustulosten vaikuttavuudesta. Tämä yliopistojen ”kolmas tehtävä” tunnetaan nykyisin myös lyhennyksenä YVV eli yhteiskunnallinen vuorovaikutus.

YVV ei sinänsä ole yliopistoille uusia asia. Kyvyt luoda uutta tietoa, välittää ajan tasalla olevia tutkimustuloksia, kouluttaa asiantuntijoita yhteiskunnan eri sektoreille ja jakaa tietämystä täydennyskoulutuksen avulla ovat aina heijastaneet menestyvien yliopistojen vaikutusta ympäröivään yhteiskuntaan.

Vielä 1980-luvulla oli sopimatonta, että yliopistot olisivat harjoittaneet yhteistyötä yritysten kanssa. Nyt ajat ovat muuttuneet. Yliopistolain ja pian voimaan tulevan keksintölain mukaan yliopistojen tulee osallistua tutkimustulosten kaupallistamiseen liittyvään innovaatiotoimintaan. YVV:n tärkeä osa on YYY eli yliopistojen ja yritysten yhteistyö, joka edellyttää molemmilta osapuolilta uusien toimintamallien ja ajattelutapojen omaksumista.

YYY eri muodoissaan on kansantaloudellisesti erittäin merkittävää, sillä uuden tutkimustiedon hyödyntäminen on yrityssektorin menestyksen elinehto. Tässä valossa voi hyväntahtoisesti tulkita elinkeinoelämän kärjekkäitäkin huomautuksia Suomen yliopistotutkimuksen laadusta. Samaa ajatusta tutkimuksen pelastavasta voimasta heijastelee EU:n komission muutoin hatarasti laatima ehdotus Euroopan teknologiainstituutista.

Vaikka YYY merkitsee yliopistoille ja yrityksille uudenlaista intiimiä suhdetta, näille kumppaneille tulisi sallia myös itsenäinen ja riippumaton elämä. Yliopistot ovat edelleen yhteiskunnan ainoa organisaatio, joka vastaa sitomattoman perustutkimuksen harjoittamisesta. Monet merkittävät tutkimuslöydökset pohjautuvat tieteen sisäisen kehityksen esiin nostamien kysymysten systemaattiseen ratkaisemiseen. Tällaisen ”uteliaisuustutkimuksen” menestys tutkimusrintaman kärjessä edellyttää menetelmien ja teorioiden korkeaa laatua.

Perustutkimuksen saavutuksilla on sellaisenaan tieteellistä itseisarvoa, mutta niillä on myös olennainen relevanssi erilaisilla aikaväleillä syntyvien sovellutusten kannalta. Näitä näkökohtia on voimakkaasti korostanut Euroopan tutkimusyliopistojen liitto LERU, jonka 18 valikoidun jäsenen joukkoon Helsingin yliopisto kuuluu. Omien laitostensa tutkimuksen laatua Helsingin yliopisto on arvioinut 21 kansainvälisen paneelin avulla vuonna 2005.

Maailmalla liikkuessaan joutuu joskus vastaamaan kysymykseen, kuinka paljon suomalaiset yritykset rahoittavat yliopistojen tutkimusta ja suuntaako tämä liikaa yliopistojen toimintaa. Vastaukseni on usein yllättänyt kysyjät. Vaikka yritykset vastaavat laskennallisesti noin 70 prosentista Suomen tutkimus- ja kehittämistyön panostuksesta, maamme perinteisiin ei kuulu yliopistoille suuntautuva elinkeinoelämän rahoitus. Yritysten näkökulmasta yliopistojen koulutus kuuluu valtion maksettavaksi.

Perusbudjettiaan täydentävästä tutkimusrahoituksesta yliopistot saavat suurimman osan kilpailun kautta julkisista lähteistä eli Suomen Akatemialta, Tekesiltä, eri ministeriöiltä ja EU:lta. Vain vähän yli 10 prosenttia, vuosittain noin 56 miljoonaa euroa, on peräisin yrityksiltä. Myös yritysten osallistumista yhteisrahoitteiseen innovaatiotoimintaan tuetaan julkisella rahoituksella: Tekes jakaa vuosittain avustuksia yrityksille noin 178 miljoonaa euroa – siis noin kolminkertaisesti ne varat, jotka kohdistuvat yrityksistä yliopistoille.

Valtioneuvoston periaatepäätöksessä 7.4.2005 korostetaan kansainväliseen huippuun yltävän tutkimus- ja kehittämistoiminnan kehittämistä aloilla, jotka ovat ”kansantalouden, yhteiskunnan muun kehityksen

  
ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta tärkeimpiä”. Tällainen vahva relevanssin vaatimus on aikaisemmin liitetty Suomen Akatemian ja Tekesin tutkimus- ja teknologiaohjelmiin.

Nyt aihetta pohditaan valtion tiede- ja teknologianeuvoston työryhmässä. Se hahmottelee uudenlaista konseptia laajoille osaamiskeskittymille, joissa yhdistyvät huippututkimus, kehittynyt infrastruktuuri ja yritystoiminta.

On erinomaista, jos relevanssin idean innoittamina yritykset ovat valmiita panostamaan entistä vahvemmin myös yliopistojen kanssa yhteisissä keskittymissä tehtävään tutkimukseen. Relevanssi ei kuitenkaan saa astua laadun edelle: kestävää merkitystä on vain kansainvälisesti korkeatasoisella tutkimuksella. Lisääntyvä yhteistyö ei myöskään saa heikentää yliopistojen edellytyksiä edistää uutta luovaa perustutkimusta omilla vahvuusaloillaan.