Tomi Lindroos, toimitusjohtaja ja
Tommi Riisiö, teknologiajohtaja,
Mainostoimisto Kanava.to Oy
”Meitä on nyt neljä, sillä Dreamsite Oy:n mukana tuli yksi työntekijä. Kolmannen työntekijän palkkaaminen tuntui isommalta riskiltä kuin yrityksen perustaminen, koska yhtäkkiä kyseessä oli myös vieraan ihmisen toimeentulo.”
”Paperityöt teetämme tilitoimistolla. Yritimme ensin itse, huonolla menestyksellä.”
Lindroos ja Riisiö aloittivat liiketoiminnan puhtaalta pöydältä – velattomasti. Pienestä lähtenyt liiketoiminta kasvoi tasaisesti ja asiakkaat löysivät Kanava.to:n. Vakiintunut asiakaskunta ja viime vuoden yrityskaupat povaavat valoisaa tulevaisuutta Kanava.to:lle.
”Teemme muun muassa kotisivuja, bannerimainontaa ja hakukoneoptimointia. Tuo viimeksi mainittu onkin tärkeää yrityksen näkyvyyden kannalta.”
”Strategisen viestinnän suunnittelu on hauskinta. Mukava oli myös viimevuotinen projekti, jossa suunnittelimme uudenlaisen pakkausmallin. Sillä voi erottua.”
Mainostoimisto Kanava.to Oy
Kanava.to syntyi vuonna 2001, kun 22-vuotiaat Tomi Lindroos ja Tommi Riisiö saivat idean yhteisestä mainostoimistosta. Printtimainontaa, sähköistä viestintää ja viestintästrategioita tarjoava mainostoimisto Kanava.to on kasvattanut liikevaihtoaan tasaisesti viiden vuoden aikana.
Nuoret yrittäjät aloittivat liiketoiminnan kotikoneillaan ilman pääomaa, mutta ensi kesänä päättyvällä tilikaudella liikevaihto kipuaa jo noin 150 000 euroon. Kasvun osasyynä on Dreamsite Oy:n liiketoiminnan osto.
