Kuva: Tommi Anttonen

Vahvoilla kärkialoilla menestykseen

Shanghailaisessa yliopistossa suomalaisvieraat kiidätetään ensimmäiseksi uutuuttaan hohtavaan rakennukseen. Auditorio huokuu tehokkuutta ja esteettisyyttä. Ruokalassa pehmeät nahkahuonekalut odottavat käyttäjiään. Terassilla salpautuu henki pilvenpiirtäjäviidakosta.

Koulutusta talouselämän eliitille. Kiinalaisisäntä haluaa vertailla heidän ja meidän lukukausimaksujen tasoa. Ei lukukausimaksuja? Miten mikään laadukas voi olla maksutonta? Aasiassa on totuttu investoimaan koulutukseen ja maksamaan tasosta.

Suomi on ylpeillyt kauan koulutuksen maksuttomuudella. Maksulliselle koulutukselle on kuitenkin maailmalla kasvava kysyntä. Meilläkin selvityksen kohteena ovat nyt EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevien lukukausimaksut.

Lukukausimaksuja koskevassa keskustelussa on jäänyt valitettavan vähälle korkeakoulupolitiikan ja kansantalouden kannalta tärkeä näkökulma: pääseekö Suomi osallistumaan aktiivisesti kansainvälisille koulutusmarkkinoille vai jäämmekö eksoottiseksi reservaatiksi?

Kansainvälistymisen lisääminen on tärkeimpiä suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kehittämistarpeita. Sama koskee koko innovaatiojärjestelmää, jota esimerkiksi OECD on kritisoinut sulkeutuneeksi.

Lähivuosina yliopistojen pitäisi kaksinkertaistaa ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä. Rahoitus on kuitenkin järjestämättä, emmekä voi myydä tutkintoon johtavaa koulutusta. Valtion vetäytyessä yliopistojen rahoituksesta rahoituspohjan laajentaminen on välttämättömyys.

Korkeakoulutus on angloamerikkalaisissa maissa merkittävä viennin muoto. Erityisesti Yhdysvallat, Iso-Britannia, Australia ja Uusi-Seelanti houkuttelevat maksavia ulkomaisia opiskelijoita ja järjestävät maksullista koulutusta ulkomailla. Puhutaan lisäarvoa tuottavasta vientiteollisuudesta.

Suomen kaltainen pieni maa voisi menestyä vahvoilla kärkialoillaan myös koulutuksen viennissä, vaikka siitä ei meillä kultakaivosta tulisikaan. Kasvavaa kysyntää on Aasian maiden lisäksi erityisesti Itä-Euroopan siirtymätalousmaissa, joiden innovaatiopohjan ja osaamistalouden vahvistamiseen suuntautuu huomattavia voimavaroja EU:n seuraavalla rakennerahastokaudella.

Esimerkiksi Kiina ei pysty tyydyttämään räjähdysmäisesti kasvavaa korkeakoulutustarvetta omassa maassaan, vaikka siellä on mittavia investointeja yliopistoihin — sata yliopistoa aiotaan nostaa lähivuosina maailman huipulle — sekä T&K-toimintaan.

Eivät vain yliopistot, vaan koko innovaatiojärjestelmämme kaipaa nykyistä syvällisempää kansainvälistymistä. Se on entistä tärkeämpi kansallinen kilpailukykytekijä ja osaamisperustan vahvistaja. Vetovoimainen koulutus hidastaa myös aivovientiä, josta Euroopassa ollaan yhä laajemmin huolissaan.

Yliopistot tarvitsevat valtion tilivirastoaseman sijaan huomattavasti enemmän taloudellista autonomiaa. Toimintaa rajoittavat vanhanaikaiset jäykkyydet tulisi viipymättä poistaa ja taata yliopistoille mahdollisuus toimia aktiivisesti myös kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla. On avauduttava, ei sulkeuduttava.