Seppo Riski:
Yritysten kilpailukyky tärkeämpi kuin tupomalli
EK:ssa työstetään parhaillaan viittä strategiaohjelmaa. Yksi niistä on työmarkkinoiden toimintamallin uudistaminen. Työryhmää vetää SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen ja ohjelman on määrä valmistua ensi vuoden alkupuolella.
Työmarkkinajohtaja Seppo Riskin mukaan työmarkkinoiden pelisäännöt on päivitettävä, jotta nopeasti ikääntyvä Suomi pärjäisi yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa.
”Kysymyksessä on laaja kokonaisuus, johon kuuluu myös sosiaaliturvan kenttä. Työllistymisen pitäisi aina olla se ensimmäinen vaihtoehto. Myös koulutuksen kohdentamisessa on paljon parannettavaa. Monilla toimialoilla on jo pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta. Samanaikaisesti vallitsee korkea työttömyys, todellinen työttömyysaste on 13 prosenttia.”
Palkoista ja työehdoista työmarkkinajärjestöt voivat päättää pitkälti keskenään. Sen sijaan verotus- ja sosiaalipoliittiset uudistukset vaativat lainsäädännöllisiä toimenpiteitä. Myös vähimmäispalkkojen yleissitovuus ja ulkomailta lähetetyn työvoiman palkkausperusteet ovat Suomessa lakiin kirjoitetut. Niihin nykyinen ja tuskin tulevakaan hallitus tohtii koskea.
”Ruotsissa, kuten monessa muussakaan ihan hyvin voivassa valtiossa, palkkojen yleissitovuudesta ei ole säädetty laissa. Yleissitovuutta ja hyvinvointia ei siis voi noin vain niputtaa yhteen”, Riski tyytyy toteamaan.
Riskin mukaan EK ei ole romuttamassa nykyistä, konsensusta korostavaa kolmikantaista sopimusmallia. Kolmikanta on kuitenkin vain menettelytapa, joka toimii niin kauan kuin kaikki katsovat siitä hyötyvänsä.
”Tulos ratkaisee tupossakin. Ei mikään muu”, Riski korostaa. Jos keskitetyt tuloratkaisut halutaan säilyttää, yrityksille on kilpailukyvyn parantamisen nimissä annettava nykyistä enemmän liikkumavaraa palkoista ja muista työehdoista sopimiseen. Nykyisen tupomallin ongelma on se, ettei se mahdollista riittävän nopeaa reagointia markkinoilla tapahtuviin muutoksiin.
Meidän on siis yhdessä löydettävä ne keinot, joilla työn teettäminen ja tekeminen Suomessa kannattaa nykyistä paremmin. Ellemme siihen pysty, se toinen vaihtoehto on yritysten taantuminen ja sen myötä elintason lasku.
Riskin mukaan itse päämäärästä – enemmän työpaikkoja Suomessa – ei vallitsekaan erimielisyyttä, mutta keinoista sen saavuttamiseksi on eri näkemyksiä, myös EK:n jäsenyritysten piirissä. ”Eivät nämä ole helppoja asioita meidänkään kentällä.”
Myöskään ammattiyhdistysliike ei ole niin homogeeninen kuin yleisesti luullaan. ”Kyllä sielläkin on eroja paikalliseen sopimiseen suhtautumisessa. Toiset ovat valmiita siirtämään ainakin osan palkankorotusvarasta yrityksissä sovittavaksi, toiset haluavat pitää kiinni kaikille samansuuruisista yleiskorotuksista.”
Riskin mielestä yhteisymmärrystä keinovalikoimasta voisi edistää sen myöntäminen, että yhä laajenevat markkinat ovat ennen kaikkea mahdollisuus, eivät vain uhka.
”Koko nykyinen hyvinvointimme on seurausta siitä, että olemme pystyneet käymään kannattavaa kauppaa ulkomaiden kanssa. Markkinoiden avautuminen on siis ollut hyvä asia Suomen kannalta. Ja se on sitä tulevaisuudessakin, jos vain tuotteemme ja palvelumme pärjäävät maailmanlaajuisessa hinta- ja laatukilpailussa.”
Riski korostaa, että kysymyksessä on globalisaation aktiivinen hyödyntäminen, ja siksi tavoite on haastavampi kuin koskaan. ”World Economic Forumin mukaan Suomi on maailman kilpailukykyisin maa, ja varmasti onkin järjestön mittareilla mitattuna. Mutta jos mielipiteiden sijasta tarkastellaan kovia lukuja, kuten bruttokansantuotetta henkeä kohden, työllisyysastetta tai vaikka investointien määrää, olemme kaukana kärjestä.”
Valtiovarainministeriössä on jo pitkään oltu huolissaan Suomen kilpailukyvyn rapautumisesta. Tuonti- ja vientihintojen eroa kuvaava vaihtosuhde on laskenut vajaassa kymmenessä vuodessa viidenneksen verran, mikä tarkoittaa kansantalouden jakovaran supistumista vastaavalla määrällä.
”Kehityksen suunta ei käänny eikä uutta jakovaraa synny, ellei yritystemme kilpailukyvystä pidetä nykyistä parempaa huolta. Se edellyttää muun muassa työn tuottavuuden kohottamista. Se taas ei onnistu, ellei eri toimialojen – ja yritystenkin – erilaisuutta oteta huomioon palkanmuodostuksessa ja yleensäkin sopimustoiminnassa. Myönteistä Suomen kannalta on, että palvelualojen kansainvälistyminen tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Ne on vain osattava hyödyntää.
”Työn tuottavuudessa Suomi painii EU-maiden keskikastissa Ruotsin, Iso-Britannian ja Italian kanssa. Selvästi edellä ovat Ranska, Belgia ja Irlanti ja jäljessä Portugali, Kreikka ja Espanja. Tehdasteollisuuden tuottavuudessa Suomi on vielä maailmanhuippua, mutta kotimaahan tehtyjen vähäisten investointien vuoksi tuottavuuden kasvu on hidastumassa.
Riskin mukaan poliittiset päättäjät ja ammattiliittojohtajatkin kyllä tietävät, mitkä ovat ongelmat ja mitä niiden korjaamiseksi pitäisi tehdä. Päätöksiä vain on vaikea saada aikaan, koska monet toimenpiteistä ovat sillä tavalla ikäviä, että ne koetaan ensin haittoina, kun hyödyt tulevat vasta myöhemmin.
”Ihmiset saadaan kyllä huolestumaan ja vastustamaan pieniäkin muutoksia korostamalla niiden aiheuttamia välittömiä uhkia ja vähättelemällä tai unohtamalla kokonaan niiden tarjoamat pitkän tähtäimen mahdollisuudet. Usein tulokset ovat kuitenkin nähtävissä jo parissakolmessa vuodessa.”
Ammattiyhdistysliikkeessä työnantajien linjan nähdään koventuneen ja EK:n tulleen entistä aktiivisemmaksi yhteiskunnalliseksi toimijaksi. Riski myöntää, että työnantajat ovat aktivoituneet – ja niin pitääkin olla – mutta kiistää väitteet ”linjan koventumisesta”.
”En pidä sitä linjan koventumisena, jos EK elinkeinoelämän edunvalvojana välittää päättäjille ja työmarkkinaosapuolille suomalaisten yritysten näkemyksiä ja esityksiä yritysten kilpailu- ja työllistämisaseman parantamiseksi.
”Riskin mielestä elinkeinoelämän ja ammattiyhdistysliikkeen väliset keskustelut yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi voitaisiin aloittaa siitä tärkeimmästä, eli niistä keinoista, joilla työn tuottavuutta voitaisiin parantaa.
”Toimialat ja yritykset eivät ole veljiä keskenään, ja siksi toimintatavatkaan eivät voi olla yhdestä puusta veistettyjä”, Riski linjaa.
Jo tuporatkaisun yhteydessä sovittiin, että liitot selvittävät paikallisen sopimisen laajentamisen mahdollisuudet ja tarpeet nykyisen sopimuskauden aikana, eli ensi helmikuun loppuun mennessä. Nämä keskustelut ovat Riskin mukaan jo alkaneet.
Rajariitoja voidaan ennakoida yhdessä
”Ihalainen on ihan oikeassa siinä, että nämä muutokset vaikuttavat myös työmarkkinakenttään. Sopimusrajat paukkuvat sekä työnantaja- että työntekijäpuolella ja reviiririitoja varmasti syntyy. Niiden ennakoiminen ja sovittelu on molempien osapuolien etujen mukaista. Kuta pienempi määrä rajariitoja purskahtaa työtaisteluiksi, sitä parempi”, Riski sanoo.
Katso tästä marraskuun Primassa ollut Lauri Ihalaisen artikkeli:
"Rajariitojen ennakointi yhteiseen pöytään"