Näkökulma:
Kulttuuri voimavarana
 |
Rehtori Gustav Djupsjöbacka, "Taiteilijat ovat aikojen kuluessa artikuloineet olemassaolon vaikeita kysymyksiä ja auttaneet ihmisiä löytämään sisäisille ristiriidoille uskottavan selityksen, tasapainon älyn ja tunteen välillä." |
Kansainvälisyys on kuulunut aina keskeisenä elementtinä sekä kaupankäyntiin että kulttuuriin. Suomalaiset puhuvat kaihomielisinä esimerkiksi Viipurista kansainvälisenä neljän tai viiden kielen kaupunkina. Muusikkomme kouluttautuivat aikoinaan Leipzigissä ja Pariisissa, koska omasta maasta ei löytynyt opinahjoa. Töissä käytiin yhtä hyvin Tukholmassa kuin Pietarissa.
Niin ikään kilpailu on olennainen osa kaupankäyntiä ja kulttuuria. Kulttuurityöntekijät ovat joutuneet kilpailemaan vuosisatoja suosiosta ja työtilaisuuksista. Vaikka vertailu ja kilpailu istuvat huonosti kulttuurielämään ja sen korostamaan yksilöllisyyteen, arviointi on edelleen olennainen osa kulttuurin arkipäivää.
Kansallisen tai kansainvälisen näkökulman korostaminen on vaihdellut kansakuntamme kehityksessä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa mikään muu vaihtoehto kuin globaalin näkökulman omaksuminen ei ole mahdollista. Muutos on niin nopea, että silmänsä sulkeva huomaa hetken päästä kehityksen kulkeneen hänen ovensa ohi. Miksi kulttuuri yhteiskuntaelämän peilinä ja ilmapuntarina – ja kriitikkona – toimisi eri ympäristössä kuin elinkeinoelämä? Samoista ihmisistähän on kysymys.
Suomalaiset opettelevat elämään globaali- ja kvartaaliajattelun kanssa. Yritämme hyväksyä sen tulonmuodostussäännöt ja kilpailuasetelmat. Mutta mihin tämä jatkuva kilpailuttaminen johtaa? Siihenkö, että vain elinvoimaisille taataan olemassaolon oikeutus?
Sitran Innovaatioympäristö -kehittämisohjelman loppuraportissa muistutetaan, että ”kestävän kehityksen ajatuksena on yhdistää tasapainoisella tavalla taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kehityksen vaatimukset. Mikään näistä tekijöistä ei saa pitkällä aikavälillä jättää muita jälkeensä”. Samaan hengenvetoon tietenkin lisätään, että taloudelliset tekijät korostuvat lähiaikoina.
On selvää, ettei elintasoa eikä kulttuurielämää ole mahdollista säilyttää ilman kukoistavaa taloutta. Mutta kauanko yksilö voi hyväksyä taloudellisten tekijöiden ylivaltaa?
Suomalaisen yhteiskunnan on panostettava myös kestävään sosiaaliseen ja ekologiseen kehitykseen. Ilman sitä emme myöskään kilpaile taloudellisesti. Kuka artikuloi pienen ihmisen tarpeet ja kokemukset? Miten hän löytää sillan globaalin ajattelun, oman itkunsa ja raivonsa välille? Miten vältymme jakomielisyydeltä usein ristiriitaisessa, eettisten ja taloudellisten vaatimusten paineessa?
Mikään muu vaihtoehto kuin globaalin näkökulman omaksuminen ei ole mahdollista
Sibelius-Akatemia järjesti hiljattain Musiikin tulevaisuus -seminaarin, jossa pohdittiin, millaista kulttuuritilaisuuksien yleisö on tulevaisuudessa. Löytävätkö instituutiot ja muusikot kuuntelijansa ja kokijansa?
Lontoolainen konsultti John Kieffer korosti musiikin voimaa kommunikaatiokeinona ja väitti lontoolaisten taiteilijoiden pyörittämän teollisuuden toimintaa liikevaihdoltaan suuremmaksi kuin Lontoon pankkien. Suomessakin musiikin merkitys kansantaloudellisena tekijänä on jo erittäin mittava. Kauppa- ja teollisuusministeriö on yhtynyt kuoroon, joka uskoo kulttuurialan kasvuvoimaan ja sen vientiä edistävään vaikutukseen. Kulttuurivientiin osallistuu meillä nyt kolme ministeriötä.
Risto E. J. Penttilä muotoili EVAn lähtökohtia kulttuurin ja elinkeinoelämän kohtaamiselle. Hän puhui innokkaammista yrittäjistä, kulttuurielämän tekijöiden yhteistyövalmiuksista kaupallisen alan ihmisten kanssa ja uusista bisnesmalleista. Kaikki tämä pitäisi tehdä erinomaisuus säilyttäen.
En pysty keksimään parempaa ja kirkkaampaa syytä kulttuurin edistämiseen kuin ihmisen identiteetin säilyttäminen kansainvälisessä myllerryksessä ja jatkuvan muutoksen keskellä. Säilyttämällä luovuuden avaimet säilytämme myös kilpailukykymme. Ne eivät voi olla erillään sosiaalisesta ja ekologisesta kehityksestä.
Teksti: Gustav Djupsjöbacka, Sibelius-Akatemia
Kuva: Katja Tähjä