Teksti: Hannele Mayer
Kuvat: Harri Nurminen
EK:n Oulun toimiston päällikkö Hilkka Jämsä, lakimies Keijo Putkonen ja asiantuntija Mikko Ahola puhuvat pohjoisen elinkeinoelämän puolesta.

Pohjoinen puhuu

Pohjoisen Suomen elinkeinoelämä hyödyntää menestyksellä sekä luontoa että korkeaa teknologiaa.

Pohjois-Pohjanmaalla muokataan maata uudelle kasvulle, jossa tietointensiivisillä palveluilla olisi näkyvä rooli. Kainuussa elämystuotanto ja matkailu etenevät myötätuulessa. Lappiin piristysruiskeen antaa valtakuntien rajat ylittävä yhteistyö.

Pitkien etäisyyksien maailmassa hyvin toimiva infrastruktuuri on yritysten elinehto.


Puolen Suomen puolesta

Paras paikka tutustua elinkeinoelämän pohjoisiin puolestapuhujiin löytyy Oulu Trade Centeristä, jossa tekevät työtään EK:n Oulun-toimiston päällikkö Hilkka Jämsä, lakimies Keijo Putkonen ja asiantuntija Mikko Ahola.

Odotukset EK:ta kohtaan ovat Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa suuret. Uusi järjestö on otettu lämpimästi vastaan. Palvelutyönantajien alueasiamiehenä aiemmin työskennellyt Jämsä sanoo tiiminsä antavan EK:lle pohjoiset kasvot. Kolmikko hoitaa EK:n edunvalvontaa alueella, jonka pinta-ala on noin puolet koko Suomen pinta-alasta. Tavoitteena on pitää jäsenyritykset tietoisina EK:n ajamista asioista ja välittää vastavuoroisesti yritysten näkemyksiä EK:n toiminnan sisältöihin. Tärkeä tehtävä on myös yritystoiminnalle myönteisen julkikuvan rakentaminen.

”Aion jalkautua entistä useammin yrityskäynneille”, aluejohtokuntien sihteerinä toimiva Jämsä lupaa.

Putkonen huomasi internetistä EK:n työpaikkailmoituksen viime syksynä, minkä seurauksena asianajajan työt vaihtuivat EK:n leipiin. Hän hoitaa jäsenyritysten työoikeudellista neuvontaa, konsultoi, kouluttaa ja on tarvittaessa mukana oikeudenkäynneissä.

”Työoikeudellisena luotsinani toimii Hilkka, jolla on neuvonnasta pitkä kokemus. Yleisimmin yritykset tuntuvat kaipaavan neuvontaa poissaoloista, vuosilomista ja perhevapaista”, lakimies kertoo.

Jos joku, niin Mikko Ahola palaa halusta innostaa nuoria yrittäjiksi. Hänen tehtävänsä nivoutuvat koulutuksen, osaamisen ja yrittäjyyden ympärille. Itsekin rakennusalan yrittäjänä, ammatillisena opettajana ja viimeksi Taloudellisen Tiedotustoimiston TATin koulu-coachina työskennellyt mies tietää, että vaikuttamistyö tehoaa parhaiten alle 25-vuotiaisiin.

Vasta muutama viikko sitten työnsä aloittanut Ahola pursuaa ideoita yritysten ja eri alojen osaajien yhteen saattamiseksi. ”Täällä pohjoisessa osaamista on vaikka millä mitalla. Tarvitaan tarkkanäköisyyttä, millaisten tarpeiden täyttämiseen se sopii.”