Vesi palaa sijoilleen

Pohjolan Voima Oy rakensi Iijokeen viisi vesivoimalaitosta vuosina 1959–1971. Pitkälle 1990-lukua kestäneissä lupaprosesseissa määrättiin lain mukaiset korvaukset ja velvoitteet voimalaitosten aiheuttamista vahingoista. Arvostukset olivat kuitenkin aikaa myöten muuttuneet, eivätkä jokivarren asukkaat olleet kaikilta osin tyytyväisiä lupaviranomaisten ratkaisuihin.


Pohjolan Voiman ja alueellisen vesiviranomaisen kesken ryhdyttiin etsimään keinoja asuinympäristön parantamiseen vapaaehtoiselta pohjalta. Yhteistyö käynnistyi vesihuoltohankkeista, joihin tulivat mukaan alueen kunnat ja asukkaat. Vuosien saatossa useiden osapuolten yhteistyö on laajentunut ja saanut uusia muotoja. Mittavin aikaansaannos on kuivuneiden jokiuomien maisemointi. Iijoen maisemointityö toteutettiin vuosina 1991–2004.


”Kuivien uomien maisemointiyhteistyö on osaltaan antanut alkusysäyksen kuntarajat ylittävälle ympäristöyhteistyölle, jonka lopulliset tulokset näkyvät myöhemmin elinvoimaisena ja matkailullisesti tunnettuna Iijokena”  (Ympäristökeskuksen edustaja).


”Yhtiö on osoittanut olevansa valmis kantamaan osaltaan vastuuta Iijoen hyvinvoinnista”
(Yli-Iin kunnanjohtaja)


”Kokemuksekseni jäi, että yhtiö lähti vastuullisesti mukaan sellaisiinkin kokonaisuutta palveleviin hankkeisiin, joihin sillä ei ollut suoranaista velvoitetta. Maisemointityön toteuttamisesta jäi erittäin positiivinen kuva”
(Iin kunnanjohtaja).


”Maisemointirakentaminen antaa rantoja käyttäville ihmisille mahdollisuuksia liikkua alkuperäiseen jokiuomaan tehdyillä monimuotoisilla allasalueilla, kalastaa, uida ja viihtyä joen maisemissa”
(Iijoen varren asukas).

Lisätietoja:

Pohjolan Voima Oy
www.pohjolanvoima.fi

13:15   19.05.2012