Ruukki arvioi
terästuotteiden
ympäristövaikutuksia

Ruukissa aloitettiin elinkaariarviointien tekeminen 90-luvun puolivälissä. Ruukki, joka on Rautaruukin markkinointinimi, toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle.

Terästuotteiden ympäristövaikutusten elinkaarilaskennassa ovat mukana tärkeimmät raaka-aineet, energialähteet sekä päästöt. Myös raaka-aineiden ja energian valmistuksessa ja kuljetuksissa syntyvät ympäristövaikutukset on huomioitu.

Ruukissa tuotantoketju malmista teräkseksi ja valmiiksi levytuotteeksi Ruukin Raahen tai Hämeenlinnan tehtaan portilla lasketaan IISIn maailmanlaajuisen terästuotteiden elinkaari-inventaarion ohjeiden ja rajausten mukaisesti. IISI on kansainvälinen terästuottajien järjestö, International Iron and Steel Institute, jonka elinkaariarviointifoorumiin Ruukki on osallistunut alusta lähtien.

Valmiin tuotteen elinkaari sisältää teräksen ja levytuotteiden valmistuksen lisäksi levytuotteen prosessoinnin loppukäyttöön ja kierrätyksen takaisin uudeksi terästuotteeksi. Kierrätyksen ympäristöhyödyn laskennassa otetaan huomioon se, miten tehokkaasti kierrätysprosessi toimii. Kierrätyksen vaikutusten huomioimiseksi IISIssä on kehitetty työkalu, jonka myös sidosryhmät voivat saada käyttöönsä.

Elinkaariarvioinneilla saatuja tietoja käytetään Ruukissa muun muassa tuotteiden ympäristöselosteiden laadintaan. Ympäristöselosteiden päätarkoituksena on edistää elinkaariominaisuuksiltaan kestäviin ja ekologisiin ratkaisuihin perustuvaa rakentamista.

Selosteet tarjoavat vertailukelpoista tietoa materiaalien ympäristöominaisuuksista käyttäjille, suunnittelijoille ja rakentajille. Ulkopuolinen taho varmentaa ympäristöselosteet. 

Ruukin uusimmat elinkaariarviointitiedot koskevat vuoden 2005 tuotanto-, kulutus- ja päästötietoja.

IISIn elinkaariarviointifoorumissa on kehitetty yhteisiä käytäntöjä terästuotteiden elinkaariarviointien tekemiseen.  Siellä on maailmanlaajuinen terästuotteiden elinkaari-inventaariotietokanta. Tietokantaa päivitetään noin viiden vuoden välein. Asiakkaat ja sidosryhmät voivat käyttää sitä ilmaiseksi.

Kaikkiaan elinkaariarviointeja on IISIn alla tehty 15 eri terästuotteelle.

Lisätietoja:

Ruukki Oyj
www.ruukki.com

IISI
www.worldsteel.org

13:15   19.05.2012