Plastiroll Oy
Plastiroll Oy valmistaa muovisia roska-, hedelmä- ja muovipusseja sekä päällystää paperia muovilla. Suomalaisessa omistuksessa olevan yhtiön liikevaihto oli vuonna 2004 noin 20 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 70.
Yhtiö tunnetaan innovatiivisena tulevaisuuteen tähyävänä pk-yrityksenä. Se on palkittu muun muassa Tampereen nuorkauppakamarin ympäristönsuojelupalkinnolla sekä Ekokumppanit Klubi ry:n diplomilla ympäristöystävällisestä ja innovatiivisesta toiminnastaan.
Yrityksen näkyvin tuotemerkki on täysin biohajoavat Bioska -tuotteet, joiden avulla saadaan muun muassa lemmikkien jätökset kerättyä kaduilta sekä muutkin biojätteet siististi suoraan kompostiin.
Yrityksellä on kirjattu julkinen ympäristöohjelma. Tavoite on tuottaa pakkausmateriaaleja ja -tuotteita noudattaen kestävän kehityksen periaatteita. Yhtiö on panostanut uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja tuotteiden valmistukseen mahdollisimman vähän luontoa rasittaen. Uudet toimitilat rakennettiin perinteisen teollisuushallirakentamisen sijaan esteettiseksi ja ekologiseksi kokonaisuudeksi. Yhtiö panostaa erityisesti henkilöstön viihtyvyyteen.
Sertifioitujen laatu- ja ympäristöstandardien (ISO 9001:2000 ja ISO 14001:2000) lisäksi Plastirollissa on käytössä yritykselle räätälöityjä järjestelmällisiä ohjelmia, joilla vähennetään tuotantoprosessin aikana syntyviä päästöjä, jätettä, hukkaa ja hävikkiä sekä minimoidaan energian ja uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti.
Yrityksellä on korkeatasoinen tiedotus- ja asiakaslehti Postiroll, mikä ei ole tavallista tämän kokoisessa yrityksessä. Omaksutut käytännöt ja hyvä yrityskuva ovat lujittaneet asiakkuuksia antaen yritykselle selvää kilpailuetua.