Kasvihuonekaasupäästöjen
hallinta Fortumissa

Energiayhtiö Fortum Oyj on järjestelmällisesti kehittänyt ilmastomyötäistä toimintaansa muun muassa ottamalla huomioon ilmastokysymykset erityisesti investoinneissa ja hankinnoissa sekä tuotteiden kehityksessä. Yhtiössä laadittiin jo vuonna 2000 vapaaehtoisohjelma (Fortumin ilmastoaloite) ja perustettiin yhtiön sisäinen rahasto, jonka puitteissa yhtiö on investoinut mm. Kioton mekanismien hyödyntämiseen.


Kehitystyöhön on sisältynyt ilmastoasioiden osaamisen kehittämistä, hallinnan vastuumäärittelyä, kasvihuonekaasupäästöjen vähentämismahdollisuuksien selvittämistä omilla tuotantolaitoksilla sekä EU:n päästökauppaan valmistautumista. Yrityksen kilpailukyky ilmastoasioissa on kasvanut hyvin myönteisesti viime vuosien aikana. Yli 80 % sähkönhankinnasta perustuu hiilettömiin energialähteisiin. Sähköntuotannon ominaispäästö on eurooppalaisten sähköyhtiöiden alhaisimpia.


Yhtiö on panostanut ympäristömerkittyjen sähkötuotteiden kehittämiseen yhteistyössä asiakkaiden ja pohjoismaisten luonnonsuojeluliittojen kanssa. Tällä hetkellä Fortumin pohjoismaisista asiakkaista jo 60 % saa luonnonsuojeluliittojen ympäristömerkitsemää sähköä (Suomessa Norppa-sähköä ja Ruotsissa Bra Miljöval -sähköä).

Fortum on myös perustanut pohjoismaisen ympäristörahaston, johon kertyviä varoja käytetään sähköntuotannon ympäristöhaittojen vähentämiseen. Vuonna 2005 Fortum kartuttaa rahaston varoja yli 400 000 eurolla.

Lisätietoja:

Fortum Oyj
www.fortum.com

13:13   19.05.2012