Safety 24h – Kemian alan
yhteinen turvallisuushanke

Kemianteollisuuden Safety 24h -hankkeessa etsitään ratkaisuja työpaikkojen turvallisuuskysymyksiin. Hankkeessa luodaan uusia ajattelumalleja, etsitään käytännön työkaluja, hyödynnetään kokemuksia ja jaetaan osaamista yhteiseen käyttöön. Tavoitteena on viihtyisämpi ja turvallisempi työympäristö ja tapaturmien välttäminen.


Safety 24h perustuu yrityksissä tehtäviin kehittämishankkeisiin, tietojen vaihtoon sekä seminaareihin. Hankkeen kuluessa on tehty yhteiseen käyttöön tarkoitettu tukimateriaali. Vuonna 2001 käynnistetyssä hankkeessa on toteutettu yli neljäkymmentä yritysprojektia ja siinä on ollut mukana yli 200 turvallisuudesta kiinnostunutta ihmistä. Hankkeessa on syntynyt verkosto, jonka kokemuksia ja osaamista voidaan hyödyntää.


Yritysten lisäksi hankkeessa ovat mukana Kemianteollisuus ry, Kemianliitto – Kemifacket ry, Toimihenkilöunioni TU ry sekä Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö YTN ry.
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto palkitsi Safety 24h -hankkeen eurooppalaisessa hyvien käytäntöjen kilpailussa vuonna 2003. Palkitsemisen erityisenä perusteena oli laaja yhteistyö teollisuutta ja henkilöstöä edustavien järjestöjen kesken.


Projekti liittyy tiiviisti kansalliseen Responsible Care -yhteistyöhön. Responsible Care on kemianteollisuuden kansainvälinen omaehtoinen ympäristö-, terveys- ja turvallisuusohjelma. Sen tavoitteena on yhteiskunnallisesti ja luonnontieteellisesti kestävän kehityksen mukainen toiminta. Mukana olevat yritykset ovat sitoutuneet parantamaan toimintansa ympäristö-, terveys- ja turvallisuusasioiden hoitoa jatkuvasti sekä kehittämään tuotteitansa ja prosessejaan siten, että ne lisäävät yhteiskunnan hyvinvointia. Toiminnan perustana ovat sidosryhmäyhteistyö ja avoimuus. 


Responsible Care -ohjelma on saavuttanut tunnustetun aseman kansainvälisillä foorumeilla. Se on mainittu esimerkkinä tuloksellisesta omaehtoisesta työstä useissa yhteyksissä. Ohjelma oli esillä jo vuonna 1992 YK:n Rion kokouksessa. Vuonna 2002 YK:n ympäristöohjelma (UNEP) mainitsi Johannesburgin kestävän kehityksen kokouksessa Responsible Care -ohjelman esimerkkinä kestävää kehitystä tukevasta toiminnasta.

Lisätietoja:

Kemianteollisuus ry
www.chemind.fi/
responsible-care

Kemianliitto –
Kemifacket ry
www.kemianliitto.fi

13:10   19.05.2012