Suurin haaste johtamisessa
Sekä yritysjohdon että työntekijöiden mielestä suomalaisten yritysten suurimmat haasteet liittyvät perusjohtamiseen. Esimiehet eivät osaa riittävästi tukea alaisiaan. Työntekijöille työn tavoitteissa on epäselvyyttä eivätkä työntekijät osaa aktiivisesti tarttua työhönsä liittyviin ongelmiin. Myös sisäisessä viestinnässä, tulospalkkauksessa, urasuunnittelussa ja koulutusjärjestelmien toimivuudessa on kehittämistä. Kaikki edellä mainitut osa-alueet liittyvät toisiinsa (
Keskuskauppakamari, Yrityskulttuuri 2006, pdf).
Tukea ja tietoa työyhteisöjen toimintatapojen kehittämiseksi löytyy muun muassa työelämän ja tuottavuuden kehittämisohjelma Tykesin kautta. Tykes-ohjelman tavoitteena on tuottavuuden ja työelämän laadun samanaikainen parantuminen. Ohjelman rahoittamissa hankkeissa johto ja henkilöstö kehittävät toimintaa yhteisvoimin. Ohjelmaan voivat osallistua kaikenkokoiset työpaikat, kaikilta toimialoilta, maan kaikilta alueilta.
Tuloksellisuuden edistäminen voi kohdistua esimerkiksi työn tuottavuuteen, tuotteiden ja palvelujen laatuun, työprosessien laatuun ja sujuvuuteen sekä asiakaspalvelun parantamiseen. Työelämän laadun edistäminen voi puolestaan kohdistua esimerkiksi työntekijöiden kehittymis- ja vaikutusmahdollisuuksiin, työhyvinvointiin ja työyhteisöjen sisäiseen yhteistoimintaan.
|
Lisätietoja:
Työelämän ja tuottavuuden kehittämisohjelma Tykes www.tykes.fi |