TyöKuntoon-projekti M-realissa

Suomessa on enemmän sairauspoissaoloja kuin monissa muissa maassa. TyöKuntoon-projektin tavoitteena on vähentää sairauspoissaoloja metsä-teollisuuden alalla toimivassa M-real Oyj:ssa.

Projektissa on keskeistä, että työntekijän pärjäämisestä ja hyvinvoinnista ollaan aidosti kiinnostuneita. Työntekijän kanssa käydään työhönpaluukeskustelu, kun hän palaa pitkältä sairaslomalta. Tarkoituksena on selvittää, onko työolosuhteilla, työelämän ristiriidoilla tai esimies-alaissuhteilla tekemistä sairauden ja työssä pärjäämisen kannalta. Ongelmiin pyritään pureutumaan ajoissa ja muuttamaan niiden aiheuttajia tuoreeltaan.

– Emme saa asettaa ihmistä tilanteeseen, jossa hän yrittää työskennellä sinnikkäästi, vaikka koko ajan oireilee ja voi pahoin. On tärkeää selvittää henkilökohtaisten keskustelujen avulla, voimmeko jollain tavalla muuttaa työoloja, jotta työssäolo ja pärjääminen tulisivat mahdolliseksi, kertoo henkilöstöpäällikkö Olli Lehtinen,
M-realin Kirkniemen tehtailta.

Lisäksi yhtiö teki työhyvinvointikyselyn. Sen tulosten perusteella mietitään yhdessä, mitä korjauksia tarvitaan työilmapiirin parantamiseksi. Työilmapiiriin keskeisesti vaikuttavia henkilöitä ovat esimiehet, joiden ihmissuhdetaitoihin jatkossa keskitytään ja panostetaan.

– Suomessa osataan asiajohtaminen, mutta ihmisten johtamisessa meillä on paljon oppimista. Hyvä toimintaohje on sananlasku: niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Johtamista ei voi tehdä sähköpostiviestein tai muita tiedostoja jakamalla. Jos esimies ei toimi etulinjassa, pane itseään peliin, ole avoin ja keskusteleva, ei työyhteisössäkään voida hyvin, Olli Lehtinen kiteyttää. 

Lisätietoja:

M-real Oyj
www.m-real.com

13:02   19.05.2012