Tapiolan kuluttajafoorumi
Tapiolan Kuluttajafoorumi on Tapiolan johdon ja kuluttajavaikuttajien keskustelutilaisuus, joka on vakiintunut osaksi Tapiola-ryhmän sidosryhmävuorovaikutusta. Kuluttajafoorumin tavoitteena on tehdä tunnetuksi Tapiolan johtoa, hallintoa ja asiantuntijoita kuluttajavaikuttajille ja antaa Tapiolan johdolle tilaisuus kuulla kuluttajavaikuttajien ja hallinnon edustajien käsityksiä ja mielialoja kuluttajia koskevista ongelmista ja kehityskuluista.
Vuosittain järjestettävä foorumi otettiin käytännöksi vuonna 1995. Alkuvaiheessa tilaisuus järjestettiin toimittajaseminaarina. Vuonna 2003 toimintamallia muutettiin. Uuden kuluttajafoorumin statusta korotettiin. Tilaisuuden isäntänä on yksityistalouspalveluista vastaava hallituksen jäsen. Tilaisuuksiin kutsutaan käytännön kuluttaja- ja talousneuvojia, kuluttajaviranomaisia ja -järjestöjä sekä Tapiolan hallinnon ja neuvottelukuntien jäseniä.
Teemoina ovat olleet muun muassa lainsäädännön muutokset, vakuutusten vertaileminen, asiakaskoulutus, yhtiön korvauspolitiikka ja uudet tuotteet sekä kanta-asiakasedut, vakuutustutkijoiden toiminta, kuluttajapolitiikka sekä kuluttajien vakuutus- ja pankkiongelmat. Käsiteltävien asioiden aihepiiri on Tapiola Pankin perustamisen myötä laajentunut vakuutusaiheista koko finanssisektoriin. Tapiolan asiantuntijoiden lisäksi tilaisuuksissa alustaa ulkopuolisia asiantuntijoita. Saadusta palautteesta päätellen osallistujatahot arvostavat Tapiolan vuosittaisia tilaisuuksia.