Rakennusala torjuu harmaata taloutta

Rakennusala on kehittänyt useita eri menettelyjä, joilla torjutaan harmaata urakointia ja annetaan vertailutietoja verottajan käyttöön. Rakennusala on liikkeellä sekä yhteiskunnallisista että puhtaasti itsekkäistä syistä. Kaikki harmaana tehdyt urakat ovat pois asiansa hoitavien yritysten tuloksesta. Kunnolliset yritykset ja työntekijät maksavat verot myös vapaamatkustajien puolesta.

Rakennusalalla noudatetaan ns. harmaan talouden torjuntasopimusta, jonka ovat allekirjoittaneet tärkeimmät tilaaja- ja urakoitsijajärjestöt. Sopimuksen mukaan ennen urakoitsijan valintaa tarkastetaan urakoitsijan verovelka- ja työeläkemaksutodistukset. Urakan jälkeen tilaajana ilmoittaa verottajalle käyttämänsä urakoitsijat. Verottajalle ilmoitetaan neljännesvuosittain n. 15 000–18 000 urakkasopimusta.

Lisäksi Rakennusteollisuus RT ry on vuodesta 1996 suosittanut työmaakohtaisten kulkulupien käyttöä. Henkilöntunnisteiden käyttövaatimus on kirjattu myös rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin (YSE 1998).

Kulkulupia käytetään suuressa osassa ammattirakentamista. Rakennusala seuraa harmaan talouden torjuntaa säännöllisesti mm. yhdessä verohallinnon edustajien kanssa. Viranomaisten kenttähavaintojen mukaan kulunvalvonta on Uudellamaalla käytössä n. 60 prosentilla työmaista. Parhaiten hoidettuja ovat suuret työmaat ja ammattirakentaminen, joiden osalta myös työmaalla toimivien yritysten rekisteröityminen on kattavaa. Pienemmillä, erityisesti asunto-osakeyhtiöiden ja pienrakennuttajien työmailla kulunvalvonta ja urakoitsijatietojen tarkastaminen sen sijaan on ollut puutteellista. Työturvallisuuslain säännös velvoittaa rakennuttajan huolehtimaan siitä, että työmailla käytetään henkilöntunnisteita. Alan aloittama käytäntö sai näin myös lain tuekseen ja saa henkilöntunnisteet käyttöön entistä laajemmin.

Lisätietoja:

Rakennusteollisuus RT ry
www.rakennusteollisuus.fi

12:58   19.05.2012