Vastuullisuutta rakennusalalla
Skanska Oy on yksi maailman suurimmista rakennusalan yrityksistä. Sillä on maailmanlaajuinen eettinen ohjeisto (Code of Conduct), joka sisältää muun muassa henkilöstöön, liiketoimintaetiikkaan ja ympäristöasioihin liittyvät keskeiset periaatteet.
Skanskan lähtökohtana on, että asiakas saa tarvitsemansa tilat ja rakenteet sovitun hintaisina, laatuisina ja sovitun aikataulun mukaisesti. Yhtiö edellyttää alihankkijoiltaan vastuullista toimintaa ja sitoutumista Skanskan toimintaperiaatteisiin. Useista alihankkijoista on tullut aitoja kumppaneita, jotka kehittävät jatkuvasti omaa toimintaansa.
Ympäristökuormituksen vähentämiseksi Skanska tarjoaa asiakkaille palveluita, osaamista ja työkaluja elinkaariominaisuuksien hallintaan. Tavoitteena on määrätietoisesti vähentää energiankulutusta, päästöjä ja jätteitä.
Sosiaalisen vastuun keskeisenä kohteena ovat henkilöstön hyvinvointi, työterveys ja työturvallisuus. Siihen kuuluvat myös hyvät toimintatavat suhteessa muihin yrityksiin sekä vuorovaikutus lähiyhteisöjen ja sidosryhmien kanssa. Yhtiöllä on myös työturvallisuusstrategia. Työturvallisuuden kohentaminen otettiin Skanskassa vuonna 2005 tärkeimmäksi painopistealueeksi. Tapahtumien määrä pieneni vuoden aikana yli 40 prosentilla.
Skanska toimii rakennushankkeissaan avoimessa vuorovaikutuksessa niiden sidosryhmien kanssa, joiden elinympäristöön tai toimintaan hankkeilla voi olla vaikutuksia. Rakennustyömaiden naapurustolle tärkeitä kysymyksiä ovat esimerkiksi asumisviihtyvyyteen ja elinympäristön turvallisuuteen liittyvät asiat. Vuorovaikutuksen välineitä ovat muun muassa kirjeet rakennuskohteen naapurustoon, internet-palaute, henkilökohtaiset käynnit hankkeen naapurustossa tai erikseen järjestettävät tilaisuudet.
Skanskan toimintajärjestelmä on työkalu, joka perustuu asiakkaiden tarpeita palveleviin prosesseihin. Sillä varmistetaan ja jaetaan yhtenäiset parhaat toimintatavat.
Varte-yhtiöt – Rakennus-Varte Oy ja Varte-Uusimaa Oy – ovat erikoistuneet korkealuokkaisten asuntojen rakentamiseen. Yhtiöt ovat perheomistuksessa: omistajilla on kasvot ja omistajan vastuu.
Yhtiöt panostavat tasokkaiden asuntojen lisäksi hyvään ja luotettavaan yritysimagoon. Siihen kuuluu huolehtiminen omasta henkilöstöstä, yhteiskuntasuhteista ja yhteistyöverkostosta. Yritys osallistuu rakennusalan yhteisiin ponnistuksiin harmaiden markkinoiden torjumiseksi.
Laadukkaita asuntoja syntyy vain motivoituneilta ihmisiltä, jotka tuntevat työskentelevänsä turvallisessa työsuhteessa ja tietävät työnantajansa arvostavan heitä ja heidän ammattitaitoaan. Työmaiden turvallisuuden jatkuva kehittäminen on yksi painopisteistä. Yritys myös panostaa uusien työntekijöiden kouluttamiseen. Se pyrkii palkkaamaan vasta ammattikoulutuksen saaneita työntekijöitä ja sijoittamaan heitä kokeneimpien työntekijöiden opastukseen. Alalle tulevia nuoria palkataan joka vuosi kesätöihin.
Yhtiöiden toimintaa ohjaavat ulkopuolisista asiantuntijoista koostuvat hallitukset, joilla osaltaan varmistetaan toiminnan kannattavuus, pitkäjänteisyys, tavoitteellisuus sekä tuodaan toimintaan sidosryhmänäkökulmaa.
Taloudellisen vastuuseen kuuluvat tehokas ja voimakkaasti asiakaslähtöinen rakentaminen sekä asiakaslähtöiset tuotteet. Näillä varmistetaan myös toiminnan pitkäjänteisyyden turvaava hyvä kannattavuustaso. Käytännön toimintaa ohjataan auditoidulla toimintajärjestelmällä, joka kattaa myös laatu-, turvallisuus- ja ympäristönäkökohdat. Asiakastyytyväisyyttä mitataan säännöllisesti tuotteiden ja palvelujen kehittämiseksi.
Hyvillä suunnitteluratkaisuilla saadaan aikaan viihtyisiä asuntoja ja hyvä rakennettu ympäristö. Yhtiön kehittämissä tuotteissa ja palveluissa kiinnitetään huomiota elinkaariedullisuuteen ja ympäristövaikutusten minimointiin. Asunnoissa käytetään turvalliseksi tunnettuja materiaaleja, ratkaisuja ja tuotantomenetelmiä.