Kansainvälistä itsesääntelyä by ICC

Kansainvälinen kauppakamari ICC edistää kansainvälisen kaupan ja investointien vapautta, tervettä kilpailua sekä kestävää kehitystä. Se muun muassa antaa yrityksille ohjeita ja suosituksia. Suomalaiset yritykset ovat olleet valmistelemassa ja myös käyttävät näitä ohjeita ja suosituksia.

Ensimmäinen kaupallista viestintää koskeva ohje annettiin vuonna 1937. Tämän jälkeen ICC on kehittänyt markkinointia koskevia ohjeita (pdf). Nykyisin ne käsittävät suoramarkkinoinnin, sponsoroinnin ja ympäristöväittämien käytön. Ensisijaisesti niissä ohjeistetaan yritysten toimintaa, mutta myös yleisemmin hyvää liiketapaa.

Vuonna 1991 ICC julkaisi ympäristöjohtamisen periaatteet nimeltään Elinkeinoelämän peruskirja kestävän kehityksen aikaan saamiseksi (ICC Business Charter for Sustainable Development). Vuonna 1996 uusittu peruskirja ja sen 16 periaatetta ovat yhä maailmanlaajuisesti useiden yritysten ympäristöjohtamisen perusta.

Vuonna 2002 ICC julkaisi vastuullista yritystoimintaa koskevan kannanoton, jossa korostetaan yritysten oma-aloitteista toimintaa. Myöhemmin ICC julkisti ”ICC 9 steps on responsible business conduct” –ohjeistuksen, joka esittelee yrityksille käytännön toimenpidesuosituksia ja hyviä käytäntöjä. Työtä tehdään myös vastuullisuutta koskevan raportoinnin ja tuoteketjun hallinnan osalta.

1970-luvulla julkaistiin ohjeet lahjonnan vastustamiseksi (ICC Rules of Conduct – Extortion and Bribery in International Business Transactions). Ohjeita on uusittu säännöllisesti, viimeksi vuonna 2005.

Lisätietoja:

Kansainvälisen kauppakamarin Suomen osasto
www.iccfin.fi ja www.iccwbo.org

12:56   19.05.2012