Arvot ovat vastuullisuuden perusta

Vastuullinen yritystoiminta pohjautuu yrityksen arvoihin. Arvot näkyvät yrityksen käytännön ratkaisuissa silloin, kun ne kuvaavat yritykselle aidosti tärkeitä asioita ja kun yrityksen toimintaohjeet perustuvat niihin. Parhaisiin tuloksiin päästään, kun työntekijät ovat mukana määrittelemässä arvoja. Arvot nähdään keskustelua eteenpäin vievänä työkaluja ja yrityksen sisäisinä koodistoina, jotka tukevat henkilöstöä käytännön työssä. Arvot kiinnostavat myös omistajia ja asiakkaita.

Yli 80 prosenttia yritysjohtajista ja yli 60 prosenttia työntekijöistä ilmoittaa, että heidän yrityksessään on määritelty arvot (Keskuskauppakamari 2006). Tyypillisimmillään yrityksillä on neljä määriteltyä arvoa (Novetos 2004).

Johto ja muu henkilöstö määrittelevät yhdessä yrityksen arvot. Lähes puolet yritysjohtajista sanoo näin tapahtuvan. Suunnilleen yhtä moni katsoo arvojen olevan lähtöisin yrityksen johdolta tai yrityksen omistajilta. Työntekijöistä lähes 40 prosenttia näkee arvojen olevan yhteistyön tulosta. Valtaosa yritysjohtajista (95 %) ja työntekijöistäkin selvä enemmistö (62 %) arvioi työpaikalla toimittavan yrityksen arvojen suuntaisesti (Keskuskauppakamari 2006).
Yritysjohtajat näkevät erityisen tärkeinä arvoina asiakaslähtöisyyden, kannattavuuden ja työntekijöistä huolehtimisen.
12:55   19.05.2012